Vahva tase mahdollistaa investoinnit

Kannattava liiketoiminta, jäsenlähtöisyys ja ammattimainen hallinto takaavat osuuskunnan menestyksen.

Satakunnan Osuuskaupan ja Pellervon yhteisseminaarissa 28.9. puhunut Pellervon valtuuskunnan varapuheenjohtaja ja LSO Osuuskunnan hallituksen jäsen Ilkka Uusitalo Salosta alleviivasi kannattavuuden, jäsenlähtöisyyden ja ammattimaisen hallinnon merkitystä osuuskuntien toiminnalle.

Uusitalo mainitsi esimerkkeinä viimeaikaisia osuustoimintayritysten investointeja, kuten Metsäliiton biotuotetehdas Äänekoskella, S-ryhmän logistiikkakeskus Sipoossa ja HKScanin uusi broileritehdas Raumalla. Ne tuovat edellytyksiä osuuskuntien taloudelliselle jatkuvuudelle.

”Riittävän vahva tase mahdollistaa investoinnit, jotka ovat välttämättömiä pärjätäksemme myös tulevaisuudessa. Osuustoimintayritykset pystyvät hoitamaan tehtäviään ja jäsentensä parasta vain mikäli taloudellisen jatkuvuuden edellytykset ovat kunnossa”, Uusitalo totesi.

”On ollut ilo huomata, että myös suuret kuluttajaosuuskunnat ovat löytämässä uudelleen osuustoiminnan vahvuudet ja kilpailuedut. Vahvasti esille noussut yhteisöllisyyden ja paikallisuuden korostaminen sopivat myös erittäin hyvin osuustoimintayritysten jäsenten sitouttamiseen.”

Useamman suuren osuustoimintayrityksen hallinnossa vaikuttava Uusitalo korosti, että osuustoimintayritykset ovat viime vuosina pärjänneet hyvin haastavassa toimintaympäristössä.

”Jäsenistön tarpeita ja mieltymyksiä pitää seurata herkällä korvalla ja olla tarvittaessa valmis nopeisiinkin korjausliikkeisiin. Tämä kaikki vaatii meiltä hallintoihmisiltä asioihin paneutumista ja rohkeutta haastaa toimivaa johtoa.”

Lisätietoja valtuuskunnan varapuheenjohtajalta Ilkka Uusitalolta, puh. 0500 123 812, ilkka.uusitalo@pp2.inet.fi ja toimitusjohtaja Sami Karhulta, puh. 0400 545 989, sami.karhu@pellervo.fi .

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon lausunto Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan toimijoiden strategiset painopisteistä, toimialoista ja osaamiskeskittymistä

Pellervo tuo lausunnossaan esiin painopistevalintojen riskit ja mahdollisuudet sekä korostaa tasapuolisen ja monimuotoisen elinkeinopolitiikan merkitystä. Lisäksi nostetaan osuuskuntien rooli ja esitetään konkreettisia ehdotuksia rahoitus- ja tukijärjestelmien kehittämiseksi sekä alueellisen potentiaalin hyödyntämiseksi.

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje