Pellervon toimintakertomus vuodelta 2017 on julkaistu. Se on luettavissa alapuolella olevasta ikkunasta tai pdf-tiedostona tästä.
MMM Riikka Karjalainen aloittaa lokakuun puolivälissä Pellervon, MTK:n ja SLC:n Brysselin toimistolla EU-asiantuntijana vastuualueenaan kotieläintalous ja osuustoiminta.
Shimelles Tenaw on palkittu yhtenä Afrikan 50 vaikutusvaltaisimmasta osuustoimintajohtajasta. Tunnustus myönnettiin kesäkuussa Mosambikin Maputossa järjestetyssä ICA Africa Cooperative Excellence Awards 2026 -gaalassa.
Heinäkuun ensimmäisenä lauantaina vietetään jälleen Kansainvälistä osuustoimintapäivää. Teema on tänä...
Euroopan osuustoimintajärjestö Cooperatives Europe etsii vaikuttavimpia osuuskuntia juhlistaakseen järjestön 20-vuotista...
Kesätyöntekijämme Lumi pääsi kahden viikon ajan tutustumaan tarkemmin osuuskuntiin ja tutkimaan millaista toimistotyö tällaisessa organisaatiossa on. Kaikista ei tarvitse kouluttaa osuustoiminnan asiantuntijoita, mutta osuustoiminnasta pitäisi tarjota enemmän kiinnostavaa ja innostavampaa tietoa!
