Kansainvälinen osuustoimintapäivä 4.7. keskittyy ilmastoasioihin

Tulevana lauantaina vietetään kansainvälistä osuustoimintapäivää. Sen teemana on tänä vuonna YK:n kestävän kehityksen 13. tavoite eli ilmastonmuutoksen hillitseminen.

Maailmanlaajuisesti osuustoimintatalous koskettaa yli miljardia jäsentä ja luo työpaikkoja 10 %:lle maailman työväestöstä. 300 suurimman osuuskunnan liikevaihto vastaa bruttokansantuotteena maailman kuudenneksi suurinta taloutta. 

– Kestävän kehityksen edistäminen vaatii vahvoja toimia kaikilta yrityksiltä. Erityisen luontevaa se on osuuskunnille ja keskinäisille vakuutusyhtiöille, joilla pitkäjänteinen tavoitteenasettelu on oleellinen osa omistajaohjausta, muistuttaa Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n toimitusjohtaja Sami Karhu.

– Osuustoiminnan ydin on yhteisön omistama yritys, joka tavoittelee menestyvän liiketoiminnan kautta joukkovoiman tuomaa kestävää hyötyä jäsenilleen. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on juuri sellainen asia, johon on tehokkainta vaikuttaa yritysten avulla.

Ei pelkkiä puheita vaan tekoja

Suomalaiset osuustoimintataustaiset yritykset haluavat olla ilmastonmuutoksen hillitsemistyön etujoukoissa. Paljon on jo tehty, mutta se ei anna lupaa olla vähemmän kunnianhimoinen:

Esimerkiksi S-ryhmä aikoo olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen vuoteen 2025 mennessä. Valion tavoitteena on nollata oman tuotantoketjun hiilijalanjälki vuoteen 2035 mennessä ja maitotiloja koulutetaankin parhaillaan hiiliviljelijöiksi Baltic Sea Action Groupin kanssa.   

Metsä Gropilla 90 % tuotannossa käytetyistä polttoaineista on fossiilittomia eli puu- ja sivuvirtapohjaisia. Tehtaiden on määrä olla täysin fossiilittomia vuoteen 2030 mennessä. LähiTapiolan uusi Vastuullinen Ympäristö –rahasto sijoittaa yrityksiin, joiden toiminnalla on positiivinen vaikutus kestävään kehitykseen ympäristönäkökulmasta. Yhtiön varainhoitoyksikön hallinnoima kiinteistökanta on siirtynyt pelkkään tuulisähköön.

OP-ryhmän pääkonttorin tiloja Vallilassa lämmitetään vastaisuudessa hukkalämmöstä kootulla päästöttömällä kiertolämmöllä. Tradekan tytäryhtiö Pakettipiste puolestaan kuljettaa Helsingin keskustassa loppuvuoden ajan paketteja tavarapyörillä kahdella jakeluautoreitillä.

Atrian Aurinko tuottaa lähes 10 prosenttia Suomessa verkkoon kytketystä aurinkoenergiasta. HK Scanilla on käynnissä Kariniemen Sankarit -projekti, jossa jokaiselle tuottajatilalle laaditaan suunnitelma hiilijalanjäljen madaltamiseksi.

Suomessa on yhteensä noin 4000 osuuskuntaa. Pienemmistä esimerkiksi Savonlinnassa toimiva it- ja turva-alan yritys BLC tuottaa laajakaistapalvelunsa kokonaan aurinkovoimalla.

Kasainvälinen osuustoimintaliitto ICA on juhlistanut Kansainvälistä osuustoimintapäivää joka heinäkuu jo vuodesta 1923. Vuodesta 1995 juhlapäivän teema on valittu yhdessä YK:n kanssa tukemaan sen maailmanlaajuisia tavoitteita.

Suomi on maailman osuustoiminnallisimpia maita. Jopa 90 % suomalaisista aikuisista on jäsenenä jossakin osuustoimintayrityksessä, ja heidän kaikkien käsissä on niiden omistajaohjaus. Nämä yritykset työllistävät 100 000 suomalaista.

Lisää:

www.pellervo.fi/vastuullisuus/ilmastoteot

www.ica.coop

Twitter-tunniste: #CoopsDay

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

Pellervo hakee korkeakouluharjoittelijaa

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo etsii korkeakouluharjoittelijaa määräaikaiseen työsuhteeseen sopimuksen mukaan alkaen maalis-toukokuussa 2024. Harjoittelun kokoaikainen kesto on 2-3 kuukautta, mutta työtunnit voi jakaa haluamallaan tavalla 20-37,5 viikkotunniksi. Harjoittelijan tehtävänä on selvittää lukioissa, ammattioppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa toimivien oppilaitos- ja opiskelijaosuuskuntien nykytilaa ja kehittämistarpeita.