Uusi jäsen Finlands Svenska Andelsförbundin hallitukseen

Maria Östman valittiin Finlands Svenska Andelsförbundin uudeksi hallituksen jäseneksi yhdistyksen vuosikokouksessa. Hän toimii Vaasan osuuspankin henkilöstöpäällikkönä ja johtoryhmän jäsenenä. Östman seuraa hallituksessa Maria Pietolaa, joka toimi hallituksessa yhdeksän vuoden ajan.

Hallituksen puheenjohtaja Lars Björklöf valittiin jatkamaan tehtävässään marraskuuhun 2019 saakka, jolloin hän jättää paikan seuraajalleen. Uuden puheenjohtajan valintaa varten perustettiin nelihenkinen valmisteleva valiokunta. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin edelleen Stefan Saaristo sekä muiksi jäseniksi Jan Anderssén ja Kristian Westerholm, molemmat nykyisiä hallituksen jäseniä.

Vuosikokous totesi, että kuluva vuosi on historiallinen Andelsförbundetin täyttäessä 100 vuotta. Yhteistyösopimus Osuustoimintakeskus Pellervon kanssa on tuonut jatkuvuutta ruotsinkielisen osuustoiminnan eteen tehtävään työhön. Viime vuosina toimintaa on myös aktivoitu Skandinavian suuntaan. Kokouksen osallistujia ja yhteistyökumppaneita pyydettiin noteeraamaan 6. marraskuutta Helsingissä pidettävä juhlaseminaari.

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.