Osuustoiminnan vuosikirja: Osuustoimintayritysten tuloverot jo yli puoli miljardia

Tänään ilmestyneen OT-lehden vuosittaisen Osuustoiminnan vuosikirjan yritysanalyysin mukaan osuustoimintayritykset ovat maksaneet tuloveroa 2000-luvulla jo 7,4 miljardia euroa. Vuodelta 2018 tuloveroa maksettiin yli puoli miljardia. Tuloverot kasvoivat edellisvuodesta noin 60 miljoonalla. Verosumma on ollut jo viimeiset viisi vuotta puolen miljardin tietämillä.

OT-lehden seuraamien noin 320 perinteisen osuustoimintayrityksen tuloveroja kertyi vuonna 2018 yhteensä 535 miljoonaa euroa.

Noin kaksi viidennestä kokonaisveropotista on OP Ryhmän aikaansaamaa. Toiseksi suurin verojen maksaja on Metsä Group, joka on myös päävastuussa osuustoimintayritysten kokonaisveromäärän kasvusta. Metsä Groupin maksamat verot kasvoivat erinomaisen tuloksen johdosta 156 miljoonaan euroon edellisvuoden noin 100 miljoonasta.

Kolmanneksi suurimman veronmaksajan paikasta kisasivat LähiTapiola-ryhmä 64,5 miljoonalla ja S-ryhmä 62 miljoonalla eurolla.

Lehden mukaan osuustoimintayritysten verojalanjälki on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin pelkkä tulovero. Esimerkiksi S-ryhmän kokonaisverojalanjälki viime vuonna oli yhteensä 1,8 miljardia, kun mukaan otetaan välilliset verot, varallisuusverot sekä ennakonpidätykset ja työnantajamaksut.

Lue lisää OT-lehdestä ja sen verkkosivuilta https://otlehti.pellervo.fi.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.