Åbo Akademiin osuustoiminnan ja kestävän yrittäjyyden työelämäprofessori

Martin Nordell on kauppatieteiden tohtori, strategia-asiantuntija, samppanjaritari ja ensimmäinen amerikkalaisen Master Certificate in Champagne -kunniamerkin saanut suomalainen. Hän on osakkaana sekä viiniravintolassa että viinejä maahantuovassa yrityksessä. Syyskuun 2023 alusta hän on toiminut myös työelämäprofessorina Åbo Akademissa, missä hän työskentelee erityisesti erilaisissa yhteistyömuodoissa harjoitettavan kestävän yrittäjyyden parissa.

Martin Nordell väitteli Åbo Akademissa vuonna 2016 yritysten keskijohdon suhtautumisesta strategioihin. Hän tuo mukanaan laajan kokemuksen eri alojen yrittäjänä mutta myös asiantuntijatehtävistä Mercuri Urvalin ja Hartwallin kaltaisissa organisaatioissa. Nordell on toiminut myös esimerkiksi Åbo Svenska Teaterin ja Idea Group Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja toivoo nyt voivansa antaa panoksensa asiantuntijana erilaisissa työryhmissä, yhdistyksissä sekä opetuksen ja tutkimuksen kautta.

– Kun puhutaan minkä tahansa toiminnan kestävyydestä, pitäisi ajatella kokonaisvaltaisemmin ja katsoa pelkän talouden, toimintaympäristön ja ympäristön ulkopuolelle. Miten voidaan esimerkiksi tehdä kestävistä strategioista toteutuskelpoisia, mitä on kestävä päätöksenteko ja hallitustyöskentely ja millainen on kestävä prosessi? Miten esimerkiksi voidaan toimia yrittäjyyden kehittämiseksi Suomessa? Nämä ovat kysymyksiä, joita haluaisin tarkastella lähemmin. Osuuskunnat ovat erittäin mielenkiintoinen yrittäjyyden muoto, ja uskon, että taustani viiniteollisuudessa soveltuu hyvin työhön, jossa kehitetään kestävää yhteistyötä Suomessa. Viinintuotanto, perheyrittäjyys, osuuskunnat ja maatalous kulkevat monin tavoin käsi kädessä, Nordell sanoo.

Työelämäprofessuuri on 20 prosentin osa-aikainen toimi, ja siinä keskitytään ensisijaisesti yrittäjyyteen Turunmaalla ja Uudellamaalla. Professuurin on pannut alulle ja sen osarahoittajana toimii osuuskuntien keskusjärjestö Pellervo. Muita rahoittajia ovat Stiftelsen Finlandssvenska Jordfonden, Atria Oyj, Keskitien säätiö sr, Varuboden-Osla Handelslag, Finlands Svenska Andelsförbund rf, OP Ryhmän Tutkimussäätiö ja Itä-Uudenmaan Osuuspankki.

– Uskomme, että Nordell edistää työllään osuuskuntien arvostusta ja toimivuutta yrittäjyyden ja yhteistyön mallina. Tämä työelämäprofessuuri lisää merkittävästi yliopistomaailman ja elinkeinoelämän yhteistyötä. Osuuskuntayrityksillä on Suomessa tällä hetkellä 7,64 miljoonaa jäsentä ja yhteensä 92 000 työntekijää. Osuuskunnat maksoivat viime vuonna tuloveroa yhteensä 700 miljoonaa euroa, kertoo Pellervon osuustoimintajohtaja Kari Huhtala.

Tällä hetkellä osuustoiminnan työelämäprofessoreita on myös Aalto-yliopistossa, Turun yliopistossa ja Vaasan yliopistossa.

– Toivomme, että työelämäprofessuurin avulla voidaan sekä tukea Suomen ruotsinkielisen alueen pienyrityksiä, osuuskuntia ja maaseutuyrityksiä että kehittää niitä. Kotimaisen huoltovarmuuden ylläpitäminen koko toimialalle kannattavalla tavalla on tärkeää maan tulevaisuuden kannalta. Määrittämällä liiketoimintamalleja ja yhteistyöverkostoja, jotka hyödyttävät muun muassa maaseutuyrittäjiä esimerkiksi tulevaisuuden teknologian kautta, professuuri voi pitkällä aikavälillä edistää maa- ja metsätalousalan ja maaseudun kannalta pitkäkestoisia ja kestäviä ratkaisuja, toteaa Stiftelsen Finlandssvenska Jordfonden -säätiön asiamies Anders Strandberg.

Jaa artikkeli

Lue myös

Osuustoimintajohtajat vaativat: Osuuskunnat osaksi opetusta – talouskasvatus on vajavaista ilman niitä

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo luovutti tänään eduskunnassa yhdessä jäsentensä kanssa vetoomuksen tiede- ja kulttuuriministerille Talvitielle sekä eduskuntaryhmien edustajille: nykyinen talous- ja yrittäjyysopetus antaa nuorille vajavaisen kuvan taloudesta. Vaikka yli 90 % suomalaisista on jäseninä osuuskunnissa ja keskinäisissä yhtiöissä, vain kolmasosa tuntee yritysmallin.

Osuuskunnat vahvoilla Suomen houkuttelevimpien työnantajien 2025-listoilla

Vuoden 2025 Universumin työnantajatutkimus paljastaa, että osuustoiminnalliset yritykset menestyvät erinomaisesti suomalaisilla työmarkkinoilla. Tutkimus mittaa vuosittain erikseen eri alojen korkeakouluopiskelijoiden sekä ammattilaisten käsityksiä ihannetyönantajista. Kaupallisen alan asiantuntijoiden kärkikaksikko pysyi muuttumattomana: ykkösenä OP-Ryhmä ja toisena S-Ryhmä.

Osuuskunnat yrittäjyyskasvatuksen ytimessä

Yrittäjyyskasvatus on tärkeä osa opintoja, mutta se ei saa jäädä pelkästään teoriaksi. Todellinen oppi syntyy tekemällä. Suomessa on pitkät perinteet opiskelija- ja oppilaitososuuskunnilla sekä toisella asteella että korkeakouluissa ja tätä vahvuutta kannattaa vaalia. Tällä hetkellä yli 60 oppilaitoksessa on toimiva osuuskunta.

Tilaa uutiskirje