Journal of Co-operative Organization and Management sai Julkaisufoorumin luokituksen

Tieteellisiä julkaisuja luokittava Julkaisufoorumi on antanut perustason luokituksen osuustoiminnan tiedelehdelle Journal of Co-operative Organization and Management (JCOM). Vuonna 2013 perustettu lehti käsittelee osuustoimintaorganisaatioita ja niiden johtamista. Luokitus merkitsee sitä, että jatkossa suomalaiset tutkijat saavat julkaisupisteitä myös JCOM:iin kirjoittamistaan artikkeleistaan. Aikaisemmin lehdessä julkaistut artikkelit eivät kerryttäneet tutkijoiden akateemiseen etenemiseen liittyviä julkaisupisteitä. JCOM on ensimmäinen osuustoimintaa käsittelevä tiedelehti, joka on saanut Julkaisufoorumin luokituksen.

”Tärkeintä on tietenkin se, että nyt osuustoiminnasta julkaiseminen ei ole enää tieteellinen itsemurha. Sitähän se oli, kun julkaisupisteet edellyttivät tasoa 1, eikä kyseisellä tasolla ollut ainuttakaan osuustoimintalehteä. Seuraavaksi tietenkin tähdätään siihen, että saamme muutkin osuustoiminnan tiedelehdet peruskategoriaan ja vastaavasti JCOMin pykälää ylemmäs, eli johtavalle tasolle”, kertoo JCOM:in päätoimittaja Iiro Jussila noteerauksen merkityksestä OT-proffa -blogissaan.

Julkaisufoorumi arvioi tasoluokituksensa kolmen vuoden välein, mutta perustasolle se voi lisätä julkaisuja vuosittain.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa. 

Tietosuoja-asetusten hallintakeskus

Sivuston evästeet

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivustot tallentavat tietokoneellesi tai mobiililaitteellesi, kun käyt sivustolla. Evästeet tallentavat erilaisia tietoja laitteestasi; esimerkiksi selaimen kielen, laitteen sijainnin ja tekniset ominaisuudet.

Evästeitä ei käytetä henkilöllisyyden tunnistamiseen, evästeitä käytetään ainoastaan edellä kuvattuun tarkoitukseen.

PHPSESSID, wordpress_test_cookie, tk_tc, tk_ai, gdpr[consent_types], gdpr[allowed_cookies]

Google Analytics -evästeet

Käytämme Google Analytics -ohjelmaa kerätäksemme tietoja siitä, miten sivustoa käytetään ja miten voimme parhaiten tarjota käyttäjille heidän tarvitsemiaan tietoja.

_ga, _gid
_ga, _gid