Antti Sippola Turun Osuuskaupan toimitusjohtajaksi

Turun Osuuskaupan hallitus valitsi 19.5. TOK:n uudeksi toimitusjohtajaksi KTM Antti Sippolan.

”Turun Osuuskaupan toiminnan perusta ja verkosto ovat terveellä pohjalla. Niissä on silti paljon kehitettävää. Antti Sippolalla on pitkä kokemus TOK:n päätoimialoilla ja vahva osaaminen, mitä tarvitaan, kun erityisesti päivittäis- ja käyttötavarakauppa käy läpi suurta muutosvaihetta”, totesi valinnasta TOK:n hallituksen puheenjohtaja Matti Manner .

Manner korosti, että Turun Osuuskaupan kristallinkirkas tarkoitus ja tavoite on tarjota haluttuja ja edullisia palveluita asiakkaille sekä palauttaa tulosta asiakasomistajille. Tämän toteuttaminen mahdollisimman hyvin on uuden toimitusjohtajan vastuulla.

”Kaupanala elää murroksessa, jossa haasteet liittyvät kysynnän ja kulutuksen kasvun pysähtymiseen sekä yleiseen talouden epävarmuuteen. TOK:ssa on tehty 2000-luvulla hyvää työtä toimipaikkaverkoston ja toiminnan on kehittämiseksi. Tulevaisuudessa menestyksen ratkaisee kaikkien toimialojen ja yksiköiden onnistunut sekä kokoajan kehittyvä asiakaspalvelu”, toimitusjohtajaksi valittu Antti Sippola kertoi.

Kauppatieteiden maisteri Antti Sippola (s. -55) on valmistunut Vaasan yliopistosta. Hän on aloittanut uransa S-ryhmässä vuonna 1980 ja hänellä on laaja liiketoiminnan tuntemus eri toimialoilta. Vuosina 1999-2007 hän toimi marketkaupan johtajana SOK:lla ja viimeisimmäksi vuosina 2007-2014 SOK:n liiketoimintajohtajana sekä SOK Liiketoiminta Oy:n toimitusjohtajana. Sippola on toiminut myös SOK:n pääjohtajan varamiehenä. Sippola aloittaa tehtävässään 1.6.2014.

Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje