Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisi 22.5. tutkimuksen Osuustoiminnasta valoa vanhuspalveluihin. Tutkimuksessa selvitettiin, voidaanko osuustoiminnan avulla ratkaista sosiaali- ja terveyspalveluiden ja erityisesti vanhuspalveluiden kysymyksiä. Hyvinvointivaltio, sosiaalitukivaltion muodossa, ei ole enää taloudellisesti toteutettavissa, eikä se motivoi osallistumaan.
Kunnallisalan kehittämissäätiön tilaama tutkimus tehtiin Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa Mikkelissä. Tutkijoina olivat Hagen Henrÿ, Jarmo Hänninen, Seija Paksu ja Päivi Pylkkänen. Tutkimus julkaistaan Kunnallisalan kehittämissäätiön Tutkimusjulkaisut-sarjassa ja digitaalisesti Tutkimusjulkaisut-nettisivulla http://www.kaks.fi/tutkimusjulkaisut.
”Itse koen vieraaksi, että vanhus alennetaan asiakkaaksi. Myös vanha ihminen on kansalainen, kuntalainen, citizen, jolla on velvollisuuksia ja oikeuksia osallistua omien palveluidensa järjestämiseen,” totesi OTT, dosentti Hagen Henrÿ Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tiedotteessa.
Raportissa todetaan, että osuuskunnat soveltuvat vanhuspalveluiden tuottamiseen kuten muutkin yksityiset palveluntuottajat, mutta ne yhdistävät käyttäjälähtöisyyden ja taloudellisen toiminnan sekä nostavat ihmisen päätöksenteon ja palvelun keskiöön. Osuustoimintapalvelun käyttäjä ei ole asiakas vaan palveluun aktiivisesti osallistuva käyttäjä-tuottaja.
Osuustoiminnalliset palvelumallit tukevat palvelujen käyttäjien osallistumista tuotantoprosessiin eli käyttäjä-tuottajuutta. Palveluosuuskunnissa sekä ikäihmiset että hoitajat voivat olla jäseniä. Myös kunnat ja omaiset voivat olla osuuskunnan jäseniä tai vaihtoehtoisesti ostaa sen palveluita. Kaikilla jäsenillä on osuuskunnan päätöksenteossa yhtäläinen äänivalta. Jäseninä ja yrityksen omistajina palvelujen käyttäjät voivat osallistua organisaation johtamiseen ja ohjaamiseen sekä vanhuspalvelujen suunnitteluun ja käytännön toteutukseen. Näin käyttäjien näkökulma ja siihen liittyvät ongelmat tulevat paremmin esille ja palvelun laatu korostuu. Kun työntekijät ovat osuuskunnan jäseniä, he pystyvät vaikuttamaan työhönsä ja organisaation kehittämiseen, mikä tekee osuuskunnista tulevaisuudessa houkuttelevia työnantajia myös sosiaali- ja terveysalalla.
Terveyspalveluissa yksityinen toiminta on keskittynyt voimakkaasti suuriin yrityksiin. Osuuskuntien toiminta perustuu paikallisuuteen ja ne tarjoavat vaihtoehdon keskittymässä oleville palveluille, sekä toteuttajan niille palveluille, jotka eivät kiinnosta suuria toimijoita. Osuuskunnat ovat julkisissa hankinnoissa samassa lähtötilanteessa kuin muut yksityiset palvelutuottajat, eikä niiden erityispiirteitä, kuten sitoutumista paikallisuuteen, käyttäjälähtöisyyteen tai työllistämistavoitteisiin yleensä huomioida.
Osuuskunnat eivät pyri omistajille jaettavaan voittoon, vaan jäseniään palvelevan tarkoituksen toteuttamiseen. Osuuskuntien toimintalogiikka on siis erilainen: osuustoiminnalle ominainen varovaisuusperiaate ja hidas kasvu ilmenevät tarjonnan sopeuttamisella paikalliseen kysyntään. Paikallisina toimijoina osuuskunnilla on kyky yhdistää alueen palvelutarpeet ja työllistäminen.
Tutkimuksessa mukana olleet osuuskuntaesimerkit Suomesta ja ulkomailta vahvistavat käsitystä osuustoiminnallisten palvelumallien soveltumisesta sosiaali- ja terveysalan palvelujen tuottamiseen, mutta lisää tutkimusta ja käytännön kokeiluja tarvitaan tämän sosiaalisen innovaation hyödyntämiseksi.
Tutustu myös:
Osuuskunnat julkisten palvelujen tuottamisessa, A.Bland, J.Bland & P.Pättiniemi, 2013
