Erkki Tuomioja otti kantaa blogissaan valtioneuvoston kanslian osuustoimintaa sivunneeseen raporttiin

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja (sd.) otti blogissaan kantaa osuustoimintaväkeä puhutelleeseen valtioneuvoston kanslian Omistus, omistajaohjaus ja määräysvalta suurissa suomalaisyrityksissä -raporttiin, jossa esitetään mm. osuuskuntien tukemista pörssiyhtiöiksi muuntumisessa. 

Tuomioja kuvaa raporttia ideologiseksi hyökkäykseksi niin valtion omistusta kuin osuustoiminnallista yritysrakennetta vastaan.

”Julkisen omistuksen vihaaminen on tuttua, mutta sen ulottaminen myös osuustoimintaan ei ole vielä ollut kovin yleistä, vaikka osa mediasta sitäkin vastaan on jo kampanjoinut”, toteaa Tuomioja.

Tuomiojan blogiteksti

Valtioneuvoston kanslian Omistus, omistajaohjaus ja määräysvalta suurissa suomalaisyrityksissä -raportti

Raporttiin ovat ottaneet kantaa myös mm. Vihreiden varapuheenjohtaja Anne Bland ja Keskustan kansanedustaja Timo Korhonen.

Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje