Rita Lahti aloitti Maatilan Pellervon toimitussihteerinä

Rita Lahti on aloittanut työskentelyn Maatilan Pellervon ja Eläin-liitteen toimitussihteerinä 12.3.2019. Tehtävässään Lahti toimii toimituspäällikkö Sari Järvisen työparina Maatilan Pellervon ja Eläin-liitteen tuottamisessa.

Lahti on miltei valmis maatalous- ja metsätieteiden maisteri Helsingin yliopistosta. Hän on työskennellyt aiemmin työharjoittelujaksoilla mm. Pellervon taloustutkimus PTT:ssä, MTK:ssa ja Maa- ja metsätalousministeriössä.

”Lahti tuo mukanaan tuoreinta tietämystä maatilataloudesta, ja on näin tiimiimme täydellinen vahvistus”, vastaava päätoimittaja Anna Malk kommentoi.

Lahti kertoo tarttuvansa tehtäväänsä innolla ja odottavansa mielenkiinnolla yhteistyötä lehden osaavan avustajakunnan kanssa.

Jaa artikkeli

Lue myös

Osuustoimintajohtajat vaativat: Osuuskunnat osaksi opetusta – talouskasvatus on vajavaista ilman niitä

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo luovutti tänään eduskunnassa yhdessä jäsentensä kanssa vetoomuksen tiede- ja kulttuuriministerille Talvitielle sekä eduskuntaryhmien edustajille: nykyinen talous- ja yrittäjyysopetus antaa nuorille vajavaisen kuvan taloudesta. Vaikka yli 90 % suomalaisista on jäseninä osuuskunnissa ja keskinäisissä yhtiöissä, vain kolmasosa tuntee yritysmallin.

Osuuskunnat vahvoilla Suomen houkuttelevimpien työnantajien 2025-listoilla

Vuoden 2025 Universumin työnantajatutkimus paljastaa, että osuustoiminnalliset yritykset menestyvät erinomaisesti suomalaisilla työmarkkinoilla. Tutkimus mittaa vuosittain erikseen eri alojen korkeakouluopiskelijoiden sekä ammattilaisten käsityksiä ihannetyönantajista. Kaupallisen alan asiantuntijoiden kärkikaksikko pysyi muuttumattomana: ykkösenä OP-Ryhmä ja toisena S-Ryhmä.

Osuuskunnat yrittäjyyskasvatuksen ytimessä

Yrittäjyyskasvatus on tärkeä osa opintoja, mutta se ei saa jäädä pelkästään teoriaksi. Todellinen oppi syntyy tekemällä. Suomessa on pitkät perinteet opiskelija- ja oppilaitososuuskunnilla sekä toisella asteella että korkeakouluissa ja tätä vahvuutta kannattaa vaalia. Tällä hetkellä yli 60 oppilaitoksessa on toimiva osuuskunta.

Tilaa uutiskirje