TED Talk: Professori Anu Puusan esitys osuustoiminnasta huikean suosittu

Vain kolme suomalaista asiantuntijaa on saanut kutsun esiintyä kansainvälisesti erittäin arvostetussa TED Talk -konferenssissa. Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksen professori, Pellervon hallituksen jäsen Anu Puusa on yksi heistä. Hänen vajaan 12 minuutin esityksensä on kirkas ja innostava kiteytys osuustoiminnan elementeistä ja mahdollisuuksista.  

TED-organisaatio halusi ajatuksia siitä, miten liike-elämää saataisiin rakennettua terveellisempään suuntaan ja voisiko osuustoiminta yritystoiminnan mallina olla tähän yksi tie. Osuuskunnat työllistävät arvioiden mukaan 280 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti ja maailman yli kolmessa miljoonassa osuuskunnassa on yli miljardi jäsentä, joten kasvava kiinnostus talouskeskusteluissa osuuskuntia kohtaan on ymmärrettävää. Lisäksi Suomi on yksi maailman osuustoiminnallisimmista maista, ellei peräti ykkönen,” kertoo Puusa mukaanpyytämisensä syistä.

Anu Puusa kertoo innostuneensa osuustoimintatutkimuksesta ja opetuksesta noin 10 vuotta sitten herättyään siihen kuinka huonosti vaikuttava ja lähes meitä kaikkia suomalaisia koskettava malli tunnetaan. Hänen TED Talk-puheensa aiheena oli osuustoiminta, sen idea, vaikuttavuus ja omintakeisuus yritysmallina. Puusa toimii maailmanlaajuisen osuustoimintaliikkeen kattojärjestön ICA:n Eurooppa-osaston hallituksessa Puusa on myös Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) sekä Osuustoimintakeskus Pellervon hallituksen jäsen.

Hän piti TED Talk -esityksensä osana 8. huhtikuuta järjestettyä seminaaria, jota seurasi satapäivänen joukko kutsuvieraita yli 90 maasta. Toukokuun puolivälissä Anu Puusan puhe päivitettiin kaikkien kiinnostuneiden ulottuville – julkiselle verkkosivustolle, jossa parhaat TED-esitykset julkaistaan.  Esitys keräsi muutamassa päivässä jo liki puoli miljoonaa katselukertaa. 

Voittoa tavoittelematon järjestö

TED on vuonna 1984 perustettu voittoa tavoittelematon järjestö, jonka TED Talk-puheenvuorot Youtubessa ovat saavuttaneet yli kaksi miljardia katselukertaa. TED:in tavoitteena on levittää koko maailman tietoisuuteen ideoita muun muassa teknologian, viihteen ja muotoilun sekä monien muiden teemojen parista.

Puhujina ovat olleet mm. Microsoftin perustaja Bill Gates, USA:n presidentti Bill Clinton ja U2-yhtyeen vokalisti Bono. Suomesta TEDin päälavalla puheen ovat Puusan lisäksi tiettävästi pitäneet vain tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppönen F-Securesta sekä pelisuunnittelija Karoliina Korppoo

Anu Puusan esityksen osuustoiminnasta voit katsoa täältä:

http://go.ted.com/anupuusa

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.