Yritysanalyysit: Vaikea taloustilanne korostaa osuustoiminnan perustehtävää 

Maailman myllerryksestä huolimatta osuustoimintayritykset ovat valtaosin hyvässä kunnossa. Tämä selviää vuoden 2022 tilinpäätösanalyyseistä, joita osuuskuntien keskusjärjestö Pellervo teetti yritysanalyytikoilla.  

Kannattavuus oli vuoden 2022 tilinpäätösten perusteella useammallakin osuuskunnalla huipputasolla. Osuuspankit ja Metsäliitto tekivät ennätystulokset ja niiden erinomainen tulostaso näyttää jatkuvan vuoden 2023 puolelle. S-ryhmä kasvatti markkinaosuutensa kaikkien aikojen huippuun, 47 prosenttiin. Valiolla maidon tuottajahinta oli ennätyskorkea.

– Osuustoiminnan ajatuksena on turvata yhteisön yhteinen etu. Yritykset ovat käyttäjiensä omistamia ja ne tavoittelevat liiketoiminnallaan kestävää hyötyä. Ne ovat näyttäneet tarpeellisuutensa pitkäjänteisinä toimijoina taloudellisesti vaikeinakin aikoina tuottamalla hyötyä jäsenilleen, alueellisesti ja koko Suomelle, toteaa Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokko.   

Esimerkiksi S-ryhmässä vaikea taloustilanne korosti osuuskaupan perustehtävää. Tulosta ei maksimoitu, vaan hinnannousut haluttiin pitää kuluttajille kohtuullisina. Edullinen hinta ja tuotteiden monipuolinen saatavuus ovat asiakasomistajien ykköstoive.     

Osuuspankit vakavaraisuudeltaan Euroopan kärkeä

– Suomalaiset osuuspankit ovat edelleen vakavaraisuudeltaan Euroopan kärkikastissa. Täällä pankkien asiakkaat voivatkin nukkua yönsä edelleen hyvin, toteaa pankkeja tutkinut yritysanalyytikko Markku Pulkkinen.

Maailmalla keskisuuria pankkeja on mennyt vararikkoon tänä vuonna jo kolme, viimeisimpänä amerikkalainen First Republic. Suomessa pankkien tilanne on parempi ja erityisesti osuustoiminnalla on siinä vahva rooli.

Osuuspankit toteuttivat tehtyjen analyysien mukaan viime vuonna erittäin hyvin osuustoiminnan perusajatusta. Ne tuovat yhteiskuntaan vakautta ja niiden omistaja-asiakkaat voivat nukkua yönsä hyvin.  

Tuottajaosuuskunnat selviytyivät vaikeasta toimintaympäristöstä  

Tuottajaosuuskuntien hallitsemat Valio, Atria ja HKScan selviytyivät myös kohtuullisesti viime vuodesta, vaikka toimintaympäristö oli vaikea. Suomen elintarvikeviennin arvosta neljännes oli viime vuonna Valio-ryhmän tuotteita, ja kotimaassakin sen liikevaihto kasvoi erittäin hyvin.  

– Lihatalotkin saivat siirrettyä nopeasti kasvanutta tuottajakustannusten nousua hintoihin, ja etenkin Atria teki hyvin hallitun tuloksen, kertoo niitä analysoinut tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg Pellervon taloustutkimus PTT:stä. Myyntihintojen nopea nousu siivitti sekä Atrian että HKScanin liikevaihdon kasvuun.

Metsäliitto puolestaan teki liikevaihdon kasvua suuremman tulosparannuksen – tuotteiden kysyntä oli erinomaista ja liikevaihto nousi liki seitsemään miljardiin sekä tulos 1,5 miljardiin viime vuoden miljardista. Osuuskunta on viime vuosina investoinut Suomeen runsaasti. Se on muun muassa rakentamassa Kemiin uutta biotuotetehdasta, kahden miljardin investointina.  

Osuustoiminnallisten yritysten avainlukuja 2022 

S-ryhmä: vähittäismyynti 13 500 M€, muutos +9,2 %, liiketulos 325 M€
Metsä Group: liikevaihto 6 980 M€, muutos +16 %, liiketulos 1270 M€
OP Ryhmä/pankkiliiketoiminta: liikevaihto 2772 M€, muutos +4,3 %, liiketulos 918 M€
Valio: liikevaihto 2 236 M€, muutos +15,6 %, liiketulos 44,7 M€
Atria Oyj: liikevaihto 1 697 M€, muutos +10 %, liiketulos 49,0 M€
HKScan Oyj: liikevaihto 1 834 M€, muutos +11 %, liiketulos 10,1 M€
Pohjola Vakuutus: liikevaihto 1 598, muutos +2,8 %, liiketulos 433 M€
LähiTapiola-ryhmä: liikevaihto 1 307,7 M€, muutos +3,2 %, liiketulos 194 M€
S-pankki: liikevaihto 221,8 M€, muutos +80 %, liiketulos 44 M€
POP Pankki -ryhmä: liikevaihto 153,3 M€, muutos -13 %, liiketulos 26,4 M€
Tradeka-konserni: liikevaihto 663 M€, muutos +16,9 %, liiketulos 1,4 M€

Jäsenmääriä 2022 

S-ryhmä – 2,5 miljoonaa asiakasomistajaa
OP Ryhmä – 2 miljoonaa omistaja-asiakasta
LähiTapiola-ryhmä – 1,6 miljoonaa omistaja-asiakasta.
Tradeka 200 000 jäsentä
Metsä Group – 92 000 metsänomistajaa
Valio – maidontuottajia 3 700 tilaa

Analyysit osuustoimintayritysten vuodesta 2022 julkaistaan osana osuustoiminnan talouden ja johtamisen erikoislehti Osuustoiminta:a

Keskinäiset vakuutusyhtiöt:
https://otlehti.pellervo.fi/2023/05/28/vakuutusyhtioissa-palattiin-normaaliin/ 

Sijoitusosuuskunnat
https://otlehti.pellervo.fi/2023/05/28/sijoitusosuuskunnat-vaikuttavamman-kansankapitalismin-asialla/ 

Painettuna numero 2/2023 ilmestyy 31.5. 

OT-vuosikirja ilmestyy 30.8.2023. Se tarjoaa kevätanalyysien jatkoksi laajan tietopaketin suomalaisen osuustoiminnan keskeisistä luvuista ja tulevaisuuden näkymistä.   

Jaa artikkeli

Lue myös

Tilaa uutiskirje