10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Osuuskuntien kansainvälisen katto-organisaation ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen järjestykseen maailman TOP-300 osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

Liikevaihdon mukaan tehdyssä vertailussa suomalaisista toiseksi sijoittuu Metsä Group sijalla 78. kolmosena tulee keskinäinen vakuutusyhtiö Ilmarinen sijalla 79.  Kaikkiaan suomalaisia yltää osuustoiminnan TOP 300 -listalle kymmenen. Toimialallaan kymmenen suurimman joukkoon mahtuu ainoastaan OP Ryhmä. 

ICA:n vertailu perustuu vuoden 2021 talouslukuihin, joita on koottu laajasti sekä toimialoittain että yleisellä tasolla. Listaus tehtiin nyt 12. kertaa peräkkäin. Kolmensadan suurimman osuuskunnan yhteenlaskettu liikevaihto oli 2 234 miljardia euroaa, joka on parisataa miljardia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Ykkössijaa piti hallussaan viime vuosien tapaan ranskalaispankki Group Crédit Agricole. Sillä on 108 miljardin liikevaihdon lisäksi vertailluista eniten myös työntekijöitä, yhteensä 147 000 henkeä. Nämä molemmat luvut olivat kasvaneet aiemmasta. S-ryhmän veroton vähittäismyynti oli vuonna 2022 yhteensä 13 465 euroa. Työntekijöitä sillä on 41 000.    

Suomalaiset osuustoimintayritysten maailmanlistalla 2023

  • 40. S-ryhmä (viime vuonna 37.), liikevaihto 13,5 miljardia euroa
  • 78. Metsä Group (88.), liikevaihto 6,57 miljardia euroa
  • 79. Ilmarinen (80.), liikevaihto 6,46 miljardia euroa
  • 83. Varma (90.), liikevaihto 6,15 miljardia euroa
  • 111. OP Ryhmä (106), liikevaihto 4,62 miljardia euroa
  • 114. Elo (118.), liikevaihto 4,4 miljardia euroa
  • 202. Valio (200.), liikevaihto 2,10 miljardia euroa
  • 209. HK Scan (203.), liikevaihto 1,98 miljardia euroa
  • 213. LähiTapiola-ryhmä (205.), liikevaihto 1,94 miljardia euroa
  • 233. Atria (229.), liikevaihto 1,68 miljardia euroa

Isoja osuuskuntia etenkin finanssisektorilla ja ruokaketjun osana

Maailman 300 suurimmasta osuustoimintayrityksestä 105 toimii maataloudessa tai ruokateollisuudessa, 96 on keskinäisiä vakuutusyhtiöitä ja osuuskaupparyhmiä on 57. Osuustoimintayrityksiä yhdistää se, että niiden ainoina omistajina on tasaveroinen joukko jäseniä.

Tavoitteena on kestävä hyöty jäsenyhteisölle, ei sijoitettujen pääomien maksimointi. Omistajaohjaus perustuu demokratian pelisääntöihin.

- Suomalaiseen talouteen osuustoimintayritykset tuovat merkittävää vakautta. Niiden liikevaihto oli 2022 yhteensä 38 miljardia ja investointeja tehtiin Suomeen kahden miljardin euron edestä. Vahva ja luonteeltaan pysyvä kotimainen omistus on yhteinen etu, toteaa Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokko

Jaa artikkeli

Lue myös

Osuustoimintajohtajat vaativat: Osuuskunnat osaksi opetusta – talouskasvatus on vajavaista ilman niitä

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo luovutti tänään eduskunnassa yhdessä jäsentensä kanssa vetoomuksen tiede- ja kulttuuriministerille Talvitielle sekä eduskuntaryhmien edustajille: nykyinen talous- ja yrittäjyysopetus antaa nuorille vajavaisen kuvan taloudesta. Vaikka yli 90 % suomalaisista on jäseninä osuuskunnissa ja keskinäisissä yhtiöissä, vain kolmasosa tuntee yritysmallin.

Osuuskunnat vahvoilla Suomen houkuttelevimpien työnantajien 2025-listoilla

Vuoden 2025 Universumin työnantajatutkimus paljastaa, että osuustoiminnalliset yritykset menestyvät erinomaisesti suomalaisilla työmarkkinoilla. Tutkimus mittaa vuosittain erikseen eri alojen korkeakouluopiskelijoiden sekä ammattilaisten käsityksiä ihannetyönantajista. Kaupallisen alan asiantuntijoiden kärkikaksikko pysyi muuttumattomana: ykkösenä OP-Ryhmä ja toisena S-Ryhmä.

Osuuskunnat yrittäjyyskasvatuksen ytimessä

Yrittäjyyskasvatus on tärkeä osa opintoja, mutta se ei saa jäädä pelkästään teoriaksi. Todellinen oppi syntyy tekemällä. Suomessa on pitkät perinteet opiskelija- ja oppilaitososuuskunnilla sekä toisella asteella että korkeakouluissa ja tätä vahvuutta kannattaa vaalia. Tällä hetkellä yli 60 oppilaitoksessa on toimiva osuuskunta.

Tilaa uutiskirje