Kaikki Valion maitotilat ovat nyt vastuullisuuslisän piirissä

Vuoden 2021 alusta kaikki 4 300 Valion maitotilaa sitoutuvat Valion vastuullisuuskriteereihin. Jokaiselle Valiolle maitoa toimittavalle maitotilalle maksetaan nyt vastuullisuuslisää kaksi senttiä litralta. Kriteerien täyttäminen edellyttää tilalta muun muassa lehmien suunnitelmallista terveydenhuoltoa ja hyvinvoinnin systemaattista seurantaa.

Valio on maksanut vuodesta 2018 saakka vastuullisuuslisää niille maitotiloille, jotka sitoutuvat tekemään vapaaehtoisia, eläinten hyvinvointia parantavia tekoja. Vuoden 2020 aikana noin 98 prosenttia Valion vastaanottamasta maidosta tuli vastuullisuuslisää saavilta tiloilta. Vuoden 2021 alusta alkaen kaikki Valiolle maitoa toimittavat maitotilat noudattavat Valion vastuullisuuskriteerejä.

”Maitotilat ovat tehneet pitkäjänteistä työtä eläinten hyvinvoinnin eteen. Asetimme kolme vuotta sitten tavoitteen, että kaikki Valion maitotilat sitoutuvat vuoden 2021 alkuun mennessä vastuullisuuslisän edellyttämiin tekoihin eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Nyt olemme saavuttaneet tavoitteemme”, alkutuotantojohtaja Ilkka Pohjamo kertoo.

Vastuullisuusohjelma edellyttää tiloilta eläinsuojelulain vaatimukset ylittäviä, lehmien hyvinvointia lisääviä toimia. Eläinlääkäri käy vähintään kerran vuodessa tilalla tekemässä nautojen terveydenhuoltokäynnin, jolla muun muassa käydään laajasti läpi tilan eläinten hyvinvointia ja tilan toimintatapoja sekä asetetaan tavoitteita tulevalle vuodelle. Tavoitteet ja korjaavat toimenpiteet tallennetaan nautojen kansalliseen terveydenhuoltorekisteri Nasevaan. Lisäksi vastuullisuuslisän edellytyksenä ovat sorkkien säännöllinen hoito sekä puudutuksen, rauhoituksen ja kivunlievityksen käyttäminen vasikan sarvenaiheiden poistossa eli nupoutuksessa. Jos maitotilalle rakennetaan uusi navettarakennus, sen pitää vastuullisuuskriteerien mukaan olla pihatto, jossa lehmät saavat liikkua vapaasti.

“Eläinten hyvinvointi on liiketoimintamme edellytys paitsi eettisesti, myös taloudellisen kannattavuuden näkökulmasta. Hyvinvoivat lehmät ovat terveempiä ja tuottavampia, ja lypsävät maitoa, joka on laadukasta”, Pohjamo jatkaa. 

Valion omistajat eli maidontuottajat ovat tyytyväisiä siihen, että kaikki tilat ovat nyt mukana yhteisessä vastuullisuusohjelmassa.

“Eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen on kaikkein tärkein asia ja itsestäänselvyys meille maitotilallisille. Vastuullisuusohjelman myötä kaikki tilat ovat nyt tasavertaisemmassa asemassa keskenään jokaisen sitoutuessa yhteisiin toimintatapoihin ja siihen, että ulkopuolinen, puolueeton eläinlääkäri seuraa jatkuvasti lehmien hyvinvointia ja raportoi tuloksista valtakunnalliseen terveydenhuoltoseurantajärjestelmä Nasevaan”, toteaa Kati Montonen, maidontuottaja Pertunmaalta. Omalla tilallaan Montoset ovat panostaneet lehmien ympärivuotiseen ja jokapäiväiseen ulkoiluun sekä vasikoiden lempeään vieroittamiseen.

Valion vastuullisuusohjelmaa kehitetään edelleen

Maidontuotannon vastuullisuuden kehittäminen on Valiolla jatkuvaa ja tavoitteellista. Vastuullisuusohjelman kehittämisen keskiössä ovat eläinten hyvinvoinnin lisäksi maidontuotannon hiilipäästöjen nollaaminen.

“Keskitymme jatkossa lehmien laiduntamisen ja ympärivuotisen ulkoilun lisäämiseen. Tällä hetkellä noin 70 prosenttia tiloista laiduntaa yhtä tai useampaa eläinryhmää. Samalla jatkamme aktiivisesti maidontuotannon ilmastopäästöjen vähentämistä monilla tilakohtaisilla toimenpiteillä kuten hiiliviljelyllä ja karjanlannan biokaasutuotannolla. Valion maitotiloilla tehtävillä toimenpiteillä on suuri vaikutus koko maan maidontuotannon kestävyyteen, sillä noin 80 prosenttia Suomen maidosta tuotetaan Valion maitotiloilla. Siksi työllämme on suuri vaikutus”, Pohjamo summaa.

Lähde: Cision

Jaa artikkeli

Lue myös

Atria todentaa ensimmäisenä Suomessa kotieläintilojen vastuullisuustyötä

Atria rakentaa yhdessä Atria Sika -ketjun sopimustuottajiensa kanssa sikatilojen vastuullisuustyötä todentavan mallin ensimmäisenä Suomessa. Mallin rakentamiseen osallistuu yhteensä 35 sopimustuottajaa. Tavoitteena on rakentaa vastuullisuuden todentamiseen malli, joka helpottaa vastuullisuusasioiden mittaamista, kehittämistä sekä raportointia. Vuoden 2025 aikana pilottiryhmän kehittämä lopullinen todentamisen malli laajennetaan koskemaan koko sikaketjua. Vastaava malli luodaan myös muihin tuotantosuuntiin kunkin ketjun ominaispiirteet huomioiden. 

Osku podkussa -podcastsarjan toinen tuotantokausi julkaistu

Osku podkussa on KSL-opintokeskuksen vuonna 2021 aloittama podcastsarja, jossa keskustellaan osuustoiminnasta. Keskustelut juontaa KSL-opintokeskuksen koulutustuottaja Jukka Peltokoski. Vieraina jaksoissa on vaihtuvia asiantuntijoita ja osuuskunta-aktiiveja. Toisella tuotantokaudella keskustellaan pienosuuskunnista reilun ja kestävän talouden rakentajina.

Suomalaistutkijat kehittivät luontojalanjälkimittarin yrityksille – kansainvälisesti uraauurtava pilottihanke kartoitti S-ryhmän luontohaitat

Luontokadon pysäyttäminen edellyttää yrityksiltä luontohaittojen eli luontojalanjäljen minimoimista, mutta työkalut luontojalanjäljen mittaamiseksi ovat puuttuneet. Nyt Jyväskylän yliopiston, S-ryhmän ja Sitran hankkeessa on kehitetty mallia, joka viitoittaa tietä yrityskentälle ja on kansainvälisestikin uraauurtava.

Tietosuoja-asetusten hallintakeskus

Sivuston evästeet

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivustot tallentavat tietokoneellesi tai mobiililaitteellesi, kun käyt sivustolla. Evästeet tallentavat erilaisia tietoja laitteestasi; esimerkiksi selaimen kielen, laitteen sijainnin ja tekniset ominaisuudet.

Evästeitä ei käytetä henkilöllisyyden tunnistamiseen, evästeitä käytetään ainoastaan edellä kuvattuun tarkoitukseen.

PHPSESSID, wordpress_test_cookie, tk_tc, tk_ai, gdpr[consent_types], gdpr[allowed_cookies]

Google Analytics -evästeet

Käytämme Google Analytics -ohjelmaa kerätäksemme tietoja siitä, miten sivustoa käytetään ja miten voimme parhaiten tarjota käyttäjille heidän tarvitsemiaan tietoja.

_ga, _gid
_ga, _gid