Uusia askelia kohti vastuullisempaa tuotantoa: Envor Porin tuottama biokaasu osana Satamaidon energiaa

Täydellinen suljettu kierto jätevesistä energiaksi

Ensi kesästä lähtien Osuuskunta Satamaidon tuotteista osa valmistetaan Envor Pori Oy:n tuottamalla biokaasulla. Uusiutuvan energian raaka-aineena on Porin Veden Luotsinmäen jätevedenpuhdistamolla syntyvä liete.

Biokaasu jalostetaan laitoksella biometaaniksi, jolloin sen sisältämä hiilidioksidi poistetaan ja lopputuotteena on maakaasua vastaava puhdas ja hiilivapaa paikallisesti tuotettu bioenergia.

Energian sivutuotteena syntyy myös typpikonsentraattia eli lannoitetta pellolle sekä hiilidioksidia kasvihuoneviljelyyn.

Porin Veden Luotsinmäen jätevedenpuhdistamolla käsitellään Porin Seutukunnan asumisen ja teollisuuden viemäröidyt jätevedet. Asiakkaiden joukossa on Ulvilassa toimiva Satamaidon meijeri. Näin biokaasun ja energian tuotannossa hyödynnetään myös meijerin omia jätevesivirtoja.

Envor Pori Oy:n biokaasulaitoksen tuottaman biokaasun energiamäärä on 12.000.000 kWh, mikä vastaa noin 630 sähkölämmitteisen omakotitalon keskimääräistä kokonaissähkönkulutusta tai vastaavaa litramäärää dieseliä liikennepolttoaineeksi muutettuna. Energiamäärästä noin puolet toimitetaan jatkossa Satamaidon käyttöön ja puolet liikennepolttoaineeksi.

Biokaasu siirretään Envor Porin biokaasulaitokselta meijeriin kaasukonteissa. Etäisyyttä laitoksen ja meijerin välillä on vain 15 kilometriä. Biokaasun myynti liikennekäyttöön alkaa jo helmikuussa, kun kaikki tarvittavat luvat ja asennukset liikenneasemalla on valmiit. Biokaasun tuotanto ja käyttö ovat TUKESin valvonnassa, koska biokaasu paineistetaan jopa 250 baarin paineeseen sen tankkaamista ja siirtoa varten.

Uusia merkittäviä askelia kohti vastuullisempaa tuotantoa

Satamaidon toimitusjohtaja Anniina Honkanen on iloinen yhteistyöstä, jonka avulla Satamaito ottaa uusia konkreettisia harppauksia kohti hiilineutraalia meijeritoimintaa.

– Tavoitteena on saada biokaasu osaksi meijerin tuotantoenergiaa ensi kesän aikana. Kolmen toimijan yhteistyö on tehokasta kiertotaloutta parhaimmillaan.

Myös Envor Porin toimitusjohtaja Santeri Laine on tyytyväinen uudesta markkina-avauksesta ja esimerkillisestä yhteistyömallista.

On mahtavaa, että pääsemme aloittamaan yhteistyön Satamaidon kanssa. Paikallisten tuotteiden kautta satakuntalaiset pääsevät hyötymään alueellisesta kiertotaloudesta. Envorin puolesta iloitsemme, että pääsemme jälleen eturintamassa tarjoamaan uusia ratkaisuja yhteistyökumppaneillemme ja asiakkaillemme. On enemmän kuin hienoa olla puhtaan hiilivapaan energian paikallinen yhteistyökumppani.

Envor Group – kiertotalouden ja biokaasutuotannon edelläkävijä

Envor Group Oy on Suomen edelläkävijä biojätteiden kierrätyksessä ja biokaasun tuotannosta. Yhtiöllä on liki 30 vuoden kokemus elintarviketeollisuuden biopohjaisten sivuvirtojen kierrätyksestä. Forssassa vuonna 2009 käyttöönotettu biokaasulaitos on edelleen Suomen suurimpia. Envor Pori Oy:n biokaasulaitos otettiin käyttöön syksyllä 2021. Laitoksessa tuotetaan Porin Veden jätevedenpuhdistamolla syntyvästä lietteestä biokaasua. CO2-päästövähenemä Porin Veden puhdistamolietteestä tuotetusta biopolttoaineesta on noin 3.000.000 kg.

Satamaidolla käytännön toimia hiilijalanjäljen pienentämiseksi

Satamaidon meijerissä ja alkutuotannossa on käynnissä konkreettisia toimia hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi ja hiilensidonnan parantamiseksi. Esimerkkeinä näistä toimenpiteistä ovat mm. tuottajien harjoittama vuoroviljely, nurmen lajikirjon lisääminen ja maaperän hiilensidontaa parantavat pellot. Meijerissä käytettävä sähkö on peräisin kokonaan uusiutuvista energianlähteistä ja olemme mukana teollisuuden energiansäästösitoumuksessa, jonka puitteissa meijerin energiatehokkuutta parannetaan jatkuvasti. Pakkausmateriaalien kartonki tulee FSC sertifioidusta raaka-aineesta ja laadukkaiden tuotteiden pidempi säilyvyysaika vähentää ruokahävikkiä.

Jaa artikkeli

Lue myös

Metsä Groupin uudistava maankäyttö tähtää luonnon tilaa vahvistavaan kulttuurimuutokseen rakennetussa ympäristössä

Metsä Group on asettanut tavoitteekseen luonnon tilan vahvistamisen toiminnassaan vuoteen 2030 mennessä. Nyt laaditut uudistavan maankäytön periaatteet ohjaavat suunnitelmien toteuttamista rakennetussa ympäristössä. Uudistavan maankäytön pilottivaihe käynnistyi viime vuonna Kemissä. Villi vyöhyke ry:n kanssa laaditut periaatteet ohjaavat biodiversiteettisuunnitelmien toteuttamista kaikilla Metsä Groupin 25 tehdaspaikkakunnalla lähivuosien aikana.

Hanna Muukka: Yhteiskunnalliset haasteet vaativat yhteisötaloutta

Ruokaläheteille elämiseen riittävä palkka itse omistetun alustan kautta, yhteiskäyttöautot naapureiden kanssa ja kohtuuhintaista hoivapalvelua kotiovelle myös haja-asutusalueella. Kuulostaako haihattelulta? Nämä ovat esimerkkejä yhteisötaloudesta, jolla voisi olla merkittäviä - mutta toistaiseksi liian vähän hyödynnettyjä - mahdollisuuksia kestävämmän ja oikeudenmukaisemman talouden rakentajina Suomessa ja koko EU:n alueella.

Tilaa uutiskirje