Lisää uusiutuvaa energiaa: 10 000 uutta aurinkopaneelia S-ryhmän toimipaikkoihin

S-ryhmä on Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja ja kuluttaja. S-ryhmän toimipaikkoihin eri puolilla Suomea aiotaan rakentaa lähes 10 000 uutta aurinkopaneelia tänä vuonna. Kesähelteillä paneelit voivat tuottaa hetkellisesti koko myymälän tarvitseman sähkön. Kaupparyhmän omat tuulivoimalat tuovat kuitenkin eniten virtaa.

Tällä hetkellä noin 100 000 aurinkopaneelia tuottaa S-ryhmän myymälöihin, hotelleihin ja logistiikkakeskuksiin sähköä eri puolilla maata. Suunnitteilla on tuhansia uusia aurinkopaneeleita erilaisiin kohteisiin, muun muassa Kymen Seudun Osuuskaupan Tykkimäen huvipuiston Aquaparkiin.

”Kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, voi toimipaikan tarvitsema sähkö tulla ajoittain kokonaan aurinkopaneelien kautta. Paneelit voivat tuottaa kesällä hetkellisesti jopa 25 prosenttia koko S-ryhmän sähköntarpeesta, mutta vuositasolla keskimääräinen osuus on viitisen prosenttia”, S-Voiman toimitusjohtaja Mikko Halonen avaa.

Kesällä myös myymälöiden viilennystarve on suurimmillaan, ja aurinkosähkön tuotantohuippu osuu näin juuri oikeaan aikaan. Aurinkosähkö kannattaa kuluttaa paikallisesti. Keskikokoisessa S-marketissa paneeleita voi olla noin 200–250 kappaletta. Aurinkopaneelien hyötysuhde on parantunut jatkuvasti. Nykyisten tuotteiden elinkaari on pitkälti yli 20 vuotta.

Aurinkopaneelit valmistetaan pitkälti ulkomailla, mutta kaupparyhmän yhteistyökumppanit ja esimerkiksi asennuksia toimipaikkoihin tekevät yritykset ovat kotimaisia toimijoita. Paikallisuus ja kotimaisuuden tukeminen on tärkeää osuuskaupoille ja koko S-ryhmälle.

Tuuli tuo eniten virtaa – myös laajenevaan sähköautojen latausverkostoon

S-ryhmän omat tuulivoimalat kattavat vuositasolla jo noin 80 prosenttia koko kaupparyhmän käyttämästä sähköenergiatarpeesta. S-ryhmän uusin ja suurin tuulipuisto sijaitsee Simossa. Uudet voimalat ovat tehokkaampia ja suurempia, ja vain muutamassa vuodessa yksittäisen voimalan tuottama energiamäärä on tuplaantunut.

Esimerkiksi sähköautojen yleistyminen tulee lisäämään sähköntarvetta. Yksi monesta tuulivoiman hyödyntämisen kohteista onkin sähköajoneuvojen ABC-latausverkosto.

”Olemme suuri sähkönkäyttäjä, ja meille on oleellista, että käyttämämme sähkö on tuotettu kestävästi ja sen hinta on kilpailukykyistä. Nämä kaksi asiaa yhdistyvät sekä tuuli- että aurinkosähkössä. Panostuksista uusiutuvaan energiaan syntyy osuuskaupalle säästöjä sekä sähkölaskuun että kokonaiskustannuksiin – ja viime kädessä se hyödyttää kaikkia asiakkaitamme”, Mikko Halonen sanoo.

S-ryhmän tavoitteena on olla oman toiminnan osalta hiilinegatiivinen vuonna 2025 eli silloin se sitoo ilmasta hiiltä enemmän kuin sitä sinne tuottaa. Tiukkojen ilmastotavoitteidensa mukaisesti kaupparyhmä aikoo pudottaa ilmastopäästöjensä määrää 90 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoden 2030 loppuun mennessä.

Jaa artikkeli

Lue myös

S-ryhmä kehittää vesivastuutyötään – Yritysten yhteinen vesihanke käynnistyy ennätyskuivuudesta kärsineessä Espanjassa

Ruoantuotanto kärsii ilmastonmuutoksen voimistamista sään ääri-ilmiöistä, kuten tulvista ja lisääntyvistä kuivuusjaksoista. Ratkaisuja kestävään vedenkäyttöön etsitään nyt myös uudenlaisessa yritysten välisessä yhteistyössä. S-ryhmä, pohjoismaisten osuustoiminnallisten yritysten hankintayhtiö Coop Trading sekä kolme muuta eurooppalaista kaupparyhmää osallistuvat kestävään vedenkäyttöön liittyvään pilotointihankkeeseen. Hanke toteutetaan vesikriittisellä Huelvan ja Doñanan alueella Etelä-Espanjassa. 

Onko yritysten nettovaikuttavuutta mahdollista laskea?

Tämän vuoden Osuustoiminta-lehden Vuosikirjassa käytimme ensimmäistä kertaa Upright Projectin nettovaikuttavuusdataa yritysten vertailemiseen. Malli on nimittäin hyvin kiinnostava ja erityisesti sijoittajat, mutta myös monet suuret suomalaiset yritykset käyttävät sitä jo oman toimintansa positiivisten ja negatiivisten vaikutusten esille tuomiseen ja arviointiin. Mistä Uprightin nettovaikuttavuudessa on kysymys?

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteisen vastuullisuusmallin teollisille investointihankkeille

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteistyössä kattavaa vastuullisuuden toimintamallia liittyen teknologia- ja kunnossapitoinvestointeihin. Toimintamalli sisältää vastuullisuuden eri teemat ottaen huomioon ympäristön, yhteiskuntavastuun ja hyvän hallintotavan (ESG). Mallia on tarkoitus käyttää Valmetin Metsä Groupille toimittamien prosessikokonaisuuksien sekä niihin liittyvien hankintaketjujen vastuullisuuden todentamiseen.