Metsä Groupin luonto-ohjelma jatkaa suomalaisen luonnon monimuotoisuuden turvaamista

Metsä Group on tehnyt rahoituspäätökset luonto-ohjelmansa tuoreimmassa hakuprosessissa. Rahoituksen kohteeksi valittiin monipuolinen kokonaisuus yhteistyöhankkeita suomalaisen luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Hankearvioon osallistui asiantuntijoita luonnonvara-alan keskeisistä sidosryhmistä. 

Metsä Group perusti syksyllä 2021 kymmenen vuotta kestävän ohjelman, jonka puitteissa se tukee luonnon monimuotoisuutta ja vesistöjen tilaa parantavia, alueellisesti vaikuttavia kehityshankkeita. Nämä hankkeet voivat liittyä esimerkiksi lintuvesiin ja kosteikkoihin, virtavesireitteihin, pienvesiin ja rantaluontokohteisiin ja pölyttäjien elinolosuhteisiin. Hankkeet eivät liity Metsä Groupin talousmetsissä tekemään palvelutoimintaan. Metsätalouden ekologista kestävyyttä kehitetään omassa ohjelmassaan. 

Toukokuun 2022 lopussa päättyneeseen hakuun osallistui noin 30 erilaista hanketta. Valinnat kohdistuivat seuraaviin hankkeisiin, joihin Metsä Group sijoittaa yhteensä noin 250 000 euroa: 

  • Capeenpuron ennallistamis- ja kunnostustyöt Laukaassa 
  • Pölyttäjälinna-hanke Salossa
  • Kalkkistenkosken ennallistamis- ja kunnostustyöt Asikkalassa
  • Vilajoen vesistöjen monimuotoisuushanke Lappeenrannassa
  • Simpelejärven kunnostustyöt Etelä-Karjalassa
  • Meidän jälkemme -monimuotoisuushanke Länsi-Saimaalla
  • Järvi Tarkan rantaniittyjen hoitohanke Kauhajoella
  • Valtakunnallinen vesilintujen levähdysaluehanke 
  • Kosteikkohanke Kauhavalla    
  • Hanke vaelluskalojen siirtämiseksi Kemi- ja Ounasjokeen

”Olemme kiitollisia rahoitusohjelmamme saamasta suosiosta. Hakemusten perusteella luonto koetaan tärkeäksi, ja suomalaiset haluavat aktivoitua ja tehdä yhteistyötä erilaisissa luontoamme turvaavissa hankkeissa”, sanoo Metsä Groupin johtava luontoasiantuntija Timo Lehesvirta

Metsä Groupin luonto-ohjelmaan liittyviä hankevalintoja tehdään vuosittain. Seuraavat päätökset tehdään kesällä 2023, mihin liittyvä hakuaika päättyy toukokuun 2023 lopussa. Seuraava hankehaku avataan verkkosivuilla https://www.metsagroup.com/fi/vastuullisuus/metsat-ja-puuraaka-aine/luonnonhoidon-ohjelma/ helmikuun 2023 aikana. 

Toteutettavan rahoituksen ehtoihin kuuluu, että hankkeella on tutkimuksen mukaan positiiviset vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen, hakija on antanut Metsä Groupille oikeat ja riittävät tiedot rahoitettavasta hankekokonaisuudesta, eri rahoituslähteitä on analysoitu, hanke käynnistyy hakemuksen mukaisesti ja hakija toteuttaa seuranta- ja raportointivaatimukset. 

”Metsäyhtiönä meidän tulee tunnistaa oman toimintamme kehityskohteet metsätalouden ympäristökysymyksissä. Tämän lisäksi haluamme merkittävänä toimijana edistää toimintakulttuuria, jossa syntyy uusia ideoita, toiminnallisuutta ja yhteisöllisyyttä maamme luonnon hyväksi myös talousmetsien ulkopuolella”, Lehesvirta jatkaa.

Hankearvioinnissa Metsä Group tekee yhteistyötä maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran, Itä-Suomen Yliopiston sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n kanssa. 

Jaa artikkeli

Lue myös

S-ryhmä kehittää vesivastuutyötään – Yritysten yhteinen vesihanke käynnistyy ennätyskuivuudesta kärsineessä Espanjassa

Ruoantuotanto kärsii ilmastonmuutoksen voimistamista sään ääri-ilmiöistä, kuten tulvista ja lisääntyvistä kuivuusjaksoista. Ratkaisuja kestävään vedenkäyttöön etsitään nyt myös uudenlaisessa yritysten välisessä yhteistyössä. S-ryhmä, pohjoismaisten osuustoiminnallisten yritysten hankintayhtiö Coop Trading sekä kolme muuta eurooppalaista kaupparyhmää osallistuvat kestävään vedenkäyttöön liittyvään pilotointihankkeeseen. Hanke toteutetaan vesikriittisellä Huelvan ja Doñanan alueella Etelä-Espanjassa. 

Onko yritysten nettovaikuttavuutta mahdollista laskea?

Tämän vuoden Osuustoiminta-lehden Vuosikirjassa käytimme ensimmäistä kertaa Upright Projectin nettovaikuttavuusdataa yritysten vertailemiseen. Malli on nimittäin hyvin kiinnostava ja erityisesti sijoittajat, mutta myös monet suuret suomalaiset yritykset käyttävät sitä jo oman toimintansa positiivisten ja negatiivisten vaikutusten esille tuomiseen ja arviointiin. Mistä Uprightin nettovaikuttavuudessa on kysymys?

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteisen vastuullisuusmallin teollisille investointihankkeille

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteistyössä kattavaa vastuullisuuden toimintamallia liittyen teknologia- ja kunnossapitoinvestointeihin. Toimintamalli sisältää vastuullisuuden eri teemat ottaen huomioon ympäristön, yhteiskuntavastuun ja hyvän hallintotavan (ESG). Mallia on tarkoitus käyttää Valmetin Metsä Groupille toimittamien prosessikokonaisuuksien sekä niihin liittyvien hankintaketjujen vastuullisuuden todentamiseen.