Oulun Seudun Sähkö ja Oomi: aurinkosähkön tuotanto kasvaa Oulun seudulla 100 megawattia

Oulun Seudun Sähkön aurinkovoimalahankkeet ottivat ison harppauksen eteenpäin, kun yhtiö solmi yhteistyösopimuksen aurinkosähköpuistojen rakentamisesta. Kokonaisinvestointi tulee olemaan yli 50 miljoonaa euroa.

Oomi ja Oulun Seudun Sähkö ovat allekirjoittaneet sopimuksen 10–15 aurinkovoimalapuiston rakentamisesta vuoteen 2025 mennessä. Suunnittelutyöt ovat jo pitkällä. Ensimmäiset maahankinnat ja rakennusluvat ovat valmiina odottamassa investointipäätöksiä, joiden arvioidaan valmistuvan vielä tämän vuoden puolella.

Aurinkosähkön tuotanto on voimakkaassa kasvussa. Eilen allekirjoitetun sopimuksen myötä aurinkosähkön kapasiteetti tulee kasvamaan 100 megawattia.

– Määrä on noin 20 prosenttia koko Oulun Seudun Sähkön verkkoalueen sähkön kulutuksesta. Tämä on kiinteä osa strategiamme mukaista vihreää siirtymää. Tavoitteemme on olla vuoteen 2025 mennessä hiilineutraali. Sähköntuotantomme osalta olemme jo entuudestaan hiilineutraali, ja näiden uusien investointien myötä myös kaukolämpöä tullaan tuottamaan osittain aurinkosähköä hyödyntävillä lämpöpumpuilla, valottaa toimitusjohtaja Risto Kantola Oulun Seudun Sähköstä.

– Hankkeen suuruusluokasta kertoo se, että viime vuoden lopussa Suomen sähköverkkoon oli liitetty yhteensä noin 395 megawattia aurinkosähkön tuotantokapasiteettia, kertoo liiketoimintajohtaja Olli Tuomivaara Oomilta.

Nyt rakennettavien aurinkovoimaloiden kokoluokka mahdollistaa jatkossa aurinkosähkön toimittamisen esimerkiksi pitkillä sähkönostosopimuksilla suoraan yrityksille ja yhteisöille.

Oomi on aurinkovoimaloiden johtava toimittaja Suomessa. Siksi on luontevaa, että Oomi toimii tiiviiseen yhteistyöhön perustuvan hankkeen päätoteuttajana. Uudessa toteutusmallissa rakennetaan optimaalisia aurinkovoimalaratkaisuja, jotka tuottavat sähköä kilpailukykyisesti elinkaarensa aikana.

– Aurinkovoimalamarkkina on siirtymässä Suomessa yhä enemmän ammattimaiseen suuntaan. Oomin ja Oulun Seudun Sähkön kaltaisilla kumppanuuksilla on hyvä mahdollisuus rakentaa tehokkaasti ja luotettavasti uusia voimaloita, sanoo Tuomivaara.

Oulun Seudun Sähkön projektit ovat merkittäviä työllistäjiä. Kyseessä on toistaiseksi Oomin suurin yhteistyösopimus aurinkovoimaloista.

– Oomi on valmis varaamaan asiantuntijaresurssinsa meidän käyttöömme. Investoinnin myötä voimme jatkossakin tarjota omistaja-asiakkaillemme mahdollisimman edullista energiaa, Kantola iloitsee.

– Olemme kehittäneet vuosia maapuistojen rakentamiseen liittyvää osaamista. Olemme panostaneet alan soveltavaan tieteelliseen tutkimukseen. Meillä on isoihin aurinkovoimalahankkeisiin omat kokeneet suunnittelijat ja projektinjohto. Siitä huolimatta sopimus tarkoittaa uusien osaajien palkkaamista ja kouluttamista aurinkoliiketoiminta-alueelle, lisää Tuomivaara.

Jaa artikkeli

Lue myös

S-ryhmä kehittää vesivastuutyötään – Yritysten yhteinen vesihanke käynnistyy ennätyskuivuudesta kärsineessä Espanjassa

Ruoantuotanto kärsii ilmastonmuutoksen voimistamista sään ääri-ilmiöistä, kuten tulvista ja lisääntyvistä kuivuusjaksoista. Ratkaisuja kestävään vedenkäyttöön etsitään nyt myös uudenlaisessa yritysten välisessä yhteistyössä. S-ryhmä, pohjoismaisten osuustoiminnallisten yritysten hankintayhtiö Coop Trading sekä kolme muuta eurooppalaista kaupparyhmää osallistuvat kestävään vedenkäyttöön liittyvään pilotointihankkeeseen. Hanke toteutetaan vesikriittisellä Huelvan ja Doñanan alueella Etelä-Espanjassa. 

Onko yritysten nettovaikuttavuutta mahdollista laskea?

Tämän vuoden Osuustoiminta-lehden Vuosikirjassa käytimme ensimmäistä kertaa Upright Projectin nettovaikuttavuusdataa yritysten vertailemiseen. Malli on nimittäin hyvin kiinnostava ja erityisesti sijoittajat, mutta myös monet suuret suomalaiset yritykset käyttävät sitä jo oman toimintansa positiivisten ja negatiivisten vaikutusten esille tuomiseen ja arviointiin. Mistä Uprightin nettovaikuttavuudessa on kysymys?

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteisen vastuullisuusmallin teollisille investointihankkeille

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteistyössä kattavaa vastuullisuuden toimintamallia liittyen teknologia- ja kunnossapitoinvestointeihin. Toimintamalli sisältää vastuullisuuden eri teemat ottaen huomioon ympäristön, yhteiskuntavastuun ja hyvän hallintotavan (ESG). Mallia on tarkoitus käyttää Valmetin Metsä Groupille toimittamien prosessikokonaisuuksien sekä niihin liittyvien hankintaketjujen vastuullisuuden todentamiseen.