Järvi-Hämeen Osuuspankki lahjoittaa 30 000 euroa 30 vuotta täyttävälle Päijänteen kansallispuistolle

Järvi-Hämeen Osuuspankki muistaa 30 vuotta täyttävää Päijänteen kansallispuistoa merkittävällä lahjoituksella, joka on osoitettu kansallispuiston maastopalvelujen kehittämiseen. Lahjoituksen avulla rakennetaan suojaa tarjoavat taukokatokset Kelventeen harjusaaren Karhunkämmenen sekä Lietsaaren retkisatamiin.  

Asikkalan, Hartolan, Kuhmoisten, Padasjoen ja Sysmän alueella toimiva Järvi-Hämeen Osuuspankki on vahvasti mukana toimialueensa kehittämisessä ja elinvoiman vahvistamisessa. ”Pankin perustehtävänä on luoda kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia omistaja-asiakkaillemme ja toimintaympäristöllemme,” kertoo toimitusjohtaja Teemu Sarhemaa.  ”Päijänteen johtavana pankkina haluamme olla mukana parantamassa Päijänteen kansallispuiston palveluita ja viihtyvyyttä entisestään,” jatkaa Sarhemaa. 

Metsähallituksen Luontopalvelut kiittää Päijänteen kansallispuiston saamasta huomionosoituksesta. Lahjoitus tulee ilahduttamaan ja hyödyttämään laajasti kansallispuiston kävijöitä. ”Lahjoituksen avulla tehtävät toimenpiteet on suunniteltu yhdessä alueen kuntien kanssa. Katokset pyritään rakentamaan vuoden 2024 aikana,” kertoo virkistyskäyttöpäällikkö Tuula Peltonen Metsähallituksesta.

Päijänteen kansallispuisto on upea suomalaisen suurjärven kallio- ja harjusaarista muodostuva retkeily- ja matkailukohde, jonka geologia-, luonto- ja maisema-arvot ovat merkittäviä. Kansallispuisto on Unescon Global Geopark-verkostoon kuuluvan Salpausselkä Geoparkin tunnetuimpia kohteita. Puiston sydän on Suomen suurimpiin ja komeimpiin harjusaariin lukeutuva Kelvenne, jossa retkeilijä kohtaa pitkiä hiekkarantoja, reheviä harjulehtoja ja laguunimaisen kauniita suppalahtia. Kelventeen lähellä sijaitsevan Lietsaaren itäosan hiekkaniemi on suosittu rantautumispaikka. Vierailemisen arvoisia ovat myös mannerrannalla sijaitseva maisemallisesti merkittävä Pulkkilanharju sekä Päijätsalo, jonka kauniilta vanhalta näkötornilta avautuu näköala Päijänteen selkävesille.  

Kansallispuiston 30-vuotisjuhlia vietetään Geopark-viikon 26.5.–11.6. yhteydessä. Sunnuntaina 28.5. Padasjoen kunta järjestää risteilyn Kelventeelle. Keskiviikkona 31.5. on tarjolla kesäillan retki Päijätsaloon Sysmän kunnan järjestämänä. Torstaina 1.6. Metsähallitus järjestää Kelvenne-risteilyn sekä opastetun yleisöretken Pulkkilanharjulla. Lauantaina 10.6. Asikkalan kunta toteuttaa pyöräretken Pulkkilanharjulle sekä opastuksen harjun luontopolulla. Sunnuntaina 11.6. Luontokohteiden kulttuuriperintö eläväksi -hanke järjestää kalastuskulttuuriaiheisen opastetun risteilyn Haapasaareen.  

Geopark-viikon risteilyille on ilmoittauduttava etukäteen, paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittautumisista ja tapahtumista tiedotetaan tarkemmin Päijänteen kansallispuiston Luontoon.fi-sivuilla. 

Jaa artikkeli

Lue myös

LPOnetille myönnetty ympäristösertifikaatti – vastuullisuus on konkreettisia arjen tekoja

Vuoden 2023 aikana LPOnet on ottanut käyttöön Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän, jonka avulla voi toteuttaa systemaattisesti ympäristövastuullisuutta ja seurata tavoitteiden toteutumista. Ekokompassi-ympäristösertifikaatti.  LPOnet ei kuitenkaan ole rajoittanut vastuullisuusohjelmaansa ainoastaan ympäristöohjelmaan, vaan on sisällyttänyt mukaan myös sosiaalisen sekä taloudellisen vastuullisuuden osa-alueet.

Metsä Group tekee tehdasalueilleen biodiversiteettisuunnitelmat – ensimmäinen kohde Kemissä

Metsä Group vahvistaa luonnon monimuotoisuutta omistamillaan maa-alueilla Kemissä. Yli 650 hehtaarin laajuinen alue käsittää Metsä Groupin tehdasalueen ja maita Kemin kaupunkiympäristössä. Metsä Groupilla on Kemissä rakenteilla oleva biotuotetehdas ja kartonkitehdas. Metsä Groupin tavoitteena on lisätä alueellista biodiversiteettiä kaikilla tehdaspaikkakunnilla, joita on yli 20 eri puolilla Eurooppaa.

OP Ryhmä on asettanut toimialakohtaiset päästövähennystavoitteet energia-, maatalous- ja asuinkiinteistösektoreille

Energia- ja maataloussektori sekä asuntoluotot muodostavat 90,6 prosenttia OP Ryhmän luottosalkun päästöistä. Olennaisuusanalyysiin pohjaten OP Ryhmä on asettanut sektorikohtaiset päästötavoitteet näille kolmelle toimialalle.  – Vastuullisuus on OP Ryhmän strategian ytimessä. Suomen suurimpana yritysrahoittajana ja finanssialan toimijana meillä on tärkeä tehtävä tukea asiakkaitamme kohti hiilineutraalia taloutta. Toimialakohtaisilla päästövähennystavoitteilla vauhditamme osaltamme vihreää siirtymää, sanoo OP Ryhmän ESG- ja vastuullisuusjohtaja Annina Tanhuanpää.