Anne Penttilä ja Heli Nokkala aloittivat Pellervo-Mediassa

Pellervo-Media on vahvistunut kahdella uudella tekijällä: Anne Penttilä aloitti 1.3.2021 Maatilan Pellervon ja sen Eläin-liitteen kehittävänä tuottajana ja toimii tehtävässä vuoden loppuun saakka. Heli Nokkala aloitti samassa tiimissä graafisena suunnittelijana 20.5. Nokkala seuraa tehtävässään pian eläkkeelle siirtyvää Kaija Rinkistä.

Penttilä on pitkän linjan mediantekijä, joka on aikaisemmin työskennellyt muun muassa tuottajana Otavamedia OMAssa.

”Perinteikkään ammattilehden kehittäminen yhdessä muun toimituksen kanssa on todella mielenkiintoista ja inspiroivaa. Nyt innostaa erityisesti, kun konseptityö alkaa vähitellen realisoitua uusiksi lehdiksi.”

Nokkala on toiminut graafisena suunnittelijana ja AD:na niin ikään Otavamedia OMAssa.

”On todella hienoa päästä osaksi perinteikästä Pellervoa ja Pellervo-Mediaa. Odotan innolla, että saan tuoda osaamistani ja uusia näkymyksiä graafisena suunnittelijana tiimiin ja lehtiperheeseen.”

Maatilan Pellervossa ja Eläin-liitteessä on käynnistynyt tänä keväänä iso konseptiuudistus, jossa uusilla tekijöillä on iso rooli.

Luvassa on paljon uutta. ”Lukijoiden toiveista uudistuneissa lehdissä painottuvat jatkossa aiempaa enemmän talous- ja johtamissisällöt. Lehdissä pyritään myös aiempaa lukijaystävällisempään ulkoasuun”, kertoo lehtiä luotsaava toimituspäällikkö Sari Järvinen.

Paljosta tutustakin pidetään kiinni. ”Keskitymme jatkossakin tarjoamaan maatalousyrittäjille työkaluja yritystoiminnan kehittämiseen – hyöty, asiantuntevuus ja yrittäjien oma ääni sekä kokemukset edellä”, jatkaa Pellervo-Median lehtiperheen vastaava päätoimittaja Anna Malk.

Ensimmäiset täysin uudistuneet numerot ilmestyvät syyskuussa.

Pellervo-Media Oy on Osuustoimintakeskus Pellervon omistama yhtiö.. Pellervo-Median julkaisemia lehtiä Maatilan Pellervon ja Eläin-liitteen lisäksi ovat Kodin Pellervo, Oma PIHA sekä Osuustoiminta-lehti.

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon lausunto Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan toimijoiden strategiset painopisteistä, toimialoista ja osaamiskeskittymistä

Pellervo tuo lausunnossaan esiin painopistevalintojen riskit ja mahdollisuudet sekä korostaa tasapuolisen ja monimuotoisen elinkeinopolitiikan merkitystä. Lisäksi nostetaan osuuskuntien rooli ja esitetään konkreettisia ehdotuksia rahoitus- ja tukijärjestelmien kehittämiseksi sekä alueellisen potentiaalin hyödyntämiseksi.

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje