Jussi Savander aloittaa Brysselin toimiston EU-asiantuntijana

Pellervon, MTK:n ja SLC:n yhteiselle Brysselin toimistolle on EU-asiantuntijaksi valittu agronomi Jussi Savander. Hänen työaikansa jakautuu osuustoiminnan edunvalvonnan ja kotieläintalouden asioiden seuraamisen kesken. Brysseliin hän muuttaa marraskuussa.

”Osuuskunnat ovat suomalaisessa taloudessa tärkeitä toimijoita. Esimerkiksi meidän alkutuotantomme menestys tukeutuu todella vahvasti osuustoiminnallisiin yrityksiin. Ne ovat tuoneet suomalaiselle tuottajalle turvaa markkinaheilahteluja vastaan. Osuustoiminnan kautta yksittäiset tuottajat voivat vaikuttaa myös muihin maihin, ” Savander pohtii.

Hänen tehtävänään Brysselissä on seurata tiiviisti EU:n toimielimissä tapahtuvaa politiikkaa ja lainsäädännön valmistelua ja pitää toimiston taustaorganisaatioita niistä ajan tasalla. Myös aktiivisen keskustelijan roolia odotetaan.

Brysselin edustustossa työskentelevät hänen lisäkseen johtaja Hanna Leiponen-Syyrakki ja assistentti Maarit Holma. Viime syksynä 30-vuotista taivaltaan juhlistaneessa toimistossa on myös ollut matkan varrella lukuisa joukko eri alojen harjoittelijoita.

Savanderilla on vankka maataloustausta: Hän on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden maisteri, agronomi sekä yritysneuvoja. Aiemmin hän on työskennellyt maatalouskaupan ja talousneuvonnan tehtävissä. Sivutoimisesti hän hoitaa metsätilaa kotiseudulla Etelä-Savosta.

”Uusiin työtehtäviin ryhdyn innolla ja avoimin mielin. Todella mielenkiintoinen työkenttä odottaa. Kotimaisen osuustoiminnan kautta saamme Suomen asiaa yhdessä eteenpäin,” Jussi Savander linjaa.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon lausunto Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan toimijoiden strategiset painopisteistä, toimialoista ja osaamiskeskittymistä

Pellervo tuo lausunnossaan esiin painopistevalintojen riskit ja mahdollisuudet sekä korostaa tasapuolisen ja monimuotoisen elinkeinopolitiikan merkitystä. Lisäksi nostetaan osuuskuntien rooli ja esitetään konkreettisia ehdotuksia rahoitus- ja tukijärjestelmien kehittämiseksi sekä alueellisen potentiaalin hyödyntämiseksi.

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje