OP Ryhmä ja WWF aloittavat yhteistyön luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi

Kolmivuotinen laaja yhteistyö WWF:n kanssa on osa OP Ryhmän luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen tähtäävää vastuullisuustyötä. 

Kestävä talous on riippuvainen hyvinvoivasta luonnosta. OP Ryhmä ja WWF aloittavat kolme vuotta kestävän yhteistyön ja tekevät yhdessä tekoja Suomen luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Yhteistyön tavoitteena on muun muassa turvata lähiluontoa innostamalla ihmiset toimimaan sen hyväksi. 

– Suurin osa OP Ryhmän aiheuttamista luontovaikutuksista syntyy yritysasiakkaiden liiketoiminnan kautta. Suomen suurimpana finanssialan toimijana näemme tärkeäksi panostaa oman ja asiakkaidemme työn lisäksi yhteistyöhön kolmannen sektorin kanssa luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Kestävä talous on vahvasti riippuvainen hyvinvoivasta luonnosta. Kumppanuus WWF:n kanssa on osa loppuvuodesta 2023 julkaisemamme luonnon monimuotoisuustiekartan toteuttamista, sanoo OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio.

Yhteistyöllä kohti vieraslajien torjuntaa ja pölyttäjähyönteisten elinolosuhteiden parantamista

Pölyttäjillä on tärkeä merkitys ekosysteemien toiminnassa ja esimerkiksi ruuan tuotannossa. Noin 75 prosenttia maapallon viljelykasveista tarvitsee hyönteispölytystä satojen varmistamiseksi. Pölyttäjien määrä on kuitenkin vähentynyt maailmanlaajuisesti, mikä on vakava uhka luonnolle ja ihmisille. Suomessa etenkin monet niityillä ja laidunmailla elävät lajit ovat taantuneet. WWF:n mukaan kaikki toimet pölyttäjien auttamiseksi ovat tarpeellisia.  

– Yhteistyössä OP:n kanssa haluamme tarjota erilaisia keinoja, joiden avulla jokainen voi edistää luonnon monimuotoisuutta omassa lähiympäristössään. Tekoja tarvitaan, sillä luonnon monimuotoisuus heikkenee Suomessakin hälyttävää tahtia, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

Vuonna 2023 Kaikkien aikojen tekoja -kyselyssä OP:n omistaja-asiakkaista 14 prosenttia valitsi lähiluonnon hyväksi tehtävät teot ja 14 prosenttia ilmastonmuutosta hillitsevät paikalliset teot tärkeimmäksi paikalliseksi vastuullisuusteoksi. OP Ryhmän ja WWF:n kumppanuus tukee pitkäjänteistä työtä, jonka päämääränä on luontokadon pysäyttäminen vuoteen 2030 mennessä. Yhteistyön konkreettisia askeleita ovat esimerkiksi haitallisten vieraslajien torjuntaan tähtäävät toimet sekä pölyttäjähyönteisten elinolosuhteiden parantaminen eri keinoin. Kumppanuus ja tarkemmat teot tarkentuvat kevään aikana. 

Jaa artikkeli

Lue myös

Tilaa uutiskirje