Uutiset
Kajaanin ammattikorkeakoulussa syvennyttiin osuuskuntien merkitykseen aluetaloudessa ja työnantajina
Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) ja Pellervo toteuttivat 19. huhtikuuta 3,5 tunnin mittaisen osuustoimintawebinaarin. Tapahtuma houkutteli yli 140 osallistujaa, joista suurin osa oli KAMK:n opiskelijoita, tarjoten heille tilaisuuden syventää ymmärrystään osuuskuntien roolista taloudessa ja työmarkkinoilla.
Järjestö
Pellervon valtuuskunnan puheenjohtaja Ilkka Uusitalon avaus Pellervon Päivän seminaarissa
Hyvät Pellervon Päivän osanottajat, On ilo nähdä teitä täällä paikan päällä sankoin joukoin! Tänään meillä on teemana Suomen uudistuminen. Kuulimme aamupäivällä toimittaja Eeva Lehtimäen mielenkiintoisen puheenvuoron huomenna alkavien hallitusneuvottelujen suunnasta. Odotamme kaikki varmasti myös innolla tulevia puheenvuoroja ja keskusteluja tästäkin aiheesta. Emilia Kullaksen nostoja Evan havainnoista tulevaisuutemme suhteen, päätoimittaja Jussi Kärjen vetämää tiukkaa keskustelua uudistumisesta
Tunnelmia Pellervon Päivästä 13. huhtikuuta Sokos Hotel Triplasta
Osuustoiminnan vuoden päätapahtumaa Pellervon Päivää vietettiin 13. huhtikuuta Sokos Hotel Triplassa, Helsingissä. Kuvat Juha Kuva.
Uusia jäseniä Pellervon valtuuskuntaan
Pellervon vuosikokous pidettiin pidettiin torstaina 13. huhtikuuta Helsingin Pasilassa. Tavanomaisten vuosikokousasioiden lisäksi siellä päätettiin mm. sääntöuudistuksesta, jossa merkittävimpiä uudistuksia olivat toimitusjohtajan valinnan siirtyminen valtuuskunnalta hallitukselle ja järjestön nimen päivittyminen Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervoksi. Vuosikokous valitsi myös Pellervon 29-henkiseen valtuuskuntaan kaudelle 2023-2026 seuraavat henkilöt: Uutena valitut: Suvi Honkanen, LähiTapiola-ryhmäJaana Häkkinen, Osuuskunta MaitomaaJuha Kiviniemi, Itikka osuuskuntaMikko Mäkimattila, Metsäliitto
Tapahtumat
Perustaisinko osuuskunnan? -webinaari: Osuuskunnan säännöt
Oletko kiinnostunut osuuskunnan perustamisesta ja osuustoiminnasta liiketoimintamallina? Tule avoimeen webinaariin mukaan kuulemaan tästä yhteisyrittäjyyteen perustuvasta yrittämisen muodosta! Mitä osuuskunnan säännöissä tulee ottaa huomioon? Miksi niiden laatimiseen kannattaa käyttää reilusti aikaa ja ajatusta? Esimerkiksi näihin kysymyksiin vastaa webinaarissa Pellervon lakiasianjohtaja Anne Ekonoja. Mukana myös yritysasiantuntija Matti Ketola Pellervosta. Tervetuloa mukaan! Osuuskunnan perustajan opas mallisääntöineen on saatavilla
Pellervon Aamu: Omistajan tahto hallitustyöskentelyssä
Pellervon Aamun vieraana Suvi Honkanen ja Stefan Saaristo. Miten jäsenomisteisen yrityksen hallinnossa toimiminen eroaa muista yrityksistä? Miten hallituksissa kuullaan omistajan ääntä, miten sen kuulemista voisi kehittää?
Kari Huhtalan väitöstilaisuus tuottajaosuuskuntien hallituksen jäsenten valinnasta
Pellervon osuustoimintajohtaja Kari Huhtala väittelee LUT-yliopistossa, aiheenaan tuottajaosuuskuntien hallinto.
Vastuullisuus
Hanna Muukka: Yhteiskunnalliset haasteet vaativat yhteisötaloutta
Ruokaläheteille elämiseen riittävä palkka itse omistetun alustan kautta, yhteiskäyttöautot naapureiden kanssa ja kohtuuhintaista hoivapalvelua kotiovelle myös haja-asutusalueella. Kuulostaako haihattelulta? Nämä ovat esimerkkejä yhteisötaloudesta, jolla voisi olla merkittäviä – mutta toistaiseksi liian vähän hyödynnettyjä – mahdollisuuksia kestävämmän ja oikeudenmukaisemman talouden rakentajina Suomessa ja koko EU:n alueella.
OP Ryhmä ja WWF aloittavat yhteistyön luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi
Kolmivuotinen laaja yhteistyö WWF:n kanssa on osa OP Ryhmän luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen tähtäävää vastuullisuustyötä. Suomen suurimpana finanssialan toimijana OP nåäkee tärkeäksi panostaa oman ja asiakkaidensa työn lisäksi yhteistyöhön kolmannen sektorin kanssa.
Data ja yhteistyö – näihin kiteytyy niin suurten kuin pienten yritysten vastuullisuustyö lähivuosina
Yritysten toimintakenttä on valtavassa muutoksessa. Vaikka jatkuvasti lisääntyvä ja kiristyvä kestävyyssääntely ei välttämättä suoraan koske pieniä ja keskisuuria yrityksiä, välillisesti pankkien ja rahoittajien kautta sekä osana arvoketjuja vaikutuksilta ei voi välttyä. Pellervo järjesti 18.1. tilaisuuden, jossa keskusteltiin siitä mitä pk-yritykset voivat odottaa ja miten niiden tulisi toimia jo nyt ja erityisesti tulevaisuudessa, jotta niiden toimintaedellytykset markkinoilla säilyvät
Blogit
Yritysten rooli järjestöjen ja tapahtumien kumppanina kasvaa
Vapaaehtoissektorin ja yritysten välinen suhde on muutoksessa. Monet sote-sektorin, kulttuurialan ja urheilutoiminnan toimijat ovat perinteisesti olleet riippuvaisia julkisesta rahoituksesta. Valtion ja kuntien talouden säästöt vaikuttavat näiden toimijoiden toimintaan merkittävästi.
Hanna Muukka: Yhteiskunnalliset haasteet vaativat yhteisötaloutta
Ruokaläheteille elämiseen riittävä palkka itse omistetun alustan kautta, yhteiskäyttöautot naapureiden kanssa ja kohtuuhintaista hoivapalvelua kotiovelle myös haja-asutusalueella. Kuulostaako haihattelulta? Nämä ovat esimerkkejä yhteisötaloudesta, jolla voisi olla merkittäviä – mutta toistaiseksi liian vähän hyödynnettyjä – mahdollisuuksia kestävämmän ja oikeudenmukaisemman talouden rakentajina Suomessa ja koko EU:n alueella.
Vahva ja yhtenäinen Euroopan unioni on osuuskuntien etu
Vaikka osuustoiminta on vahvasti paikallista, EU on osuuskunnille tärkeä. EU:n yhtenäismarkkinat ovat luoneet taloudellisen alueen, joka edistää kauppaa, investointeja ja talouskasvua. Tämä hyödyttää yrityksiä ja kuluttajia. EU tarjoaa myös vaikuttavan yhteistyömahdollisuuden yhteisten suurten haasteiden ratkaisemiseen kuten ilmastonmuutos, maahanmuutto, talouden kasvu ja digitalisaation myötä tiedon suojaaminen. Jotta EU:n parhaat puolet tulisivat esille, niin kesän Euroopan parlamentin
Videot
Tallenne: Jäsensopimus osuuskunnassa – Perustaisinko osuuskunnan? -webinaari (kesto 1 h)
Tallenne 15.4. järjestetystä webinaarista. Mitä perustettavan osuuskunnan jäsensopimuksessa tulee ottaa huomioon? PI-johtamiskoulun toimitusjohtaja OTM Pauli Keränen kertoo mitä on hyvä käsitellä jäsensopimuksessa.
Webinaaritallenne: Onko hinnalla väliä – myyttekö tehokkaasti? (45 min)
5.12. järjestetyssä webinaarissa keskusteltiin hinnoittelusta pienosuuskunnassa ja hieman myös myynnistä. Mitkä asiat vaikuttavat hintaan ja mitä kannattaa pyytää? Kuka hinnan päättää ja myynnin tekee? Miten hinnoittelu vaikuttaa yrityksen kannattavuuteen? Webinaarin vetää Yritysneuvonnan kehittämispäällikkö Jarmo Hänninen ja mukana keskustelemassa ovat Mediakunta osk:n Hanna Kokkonen ja Osuuskunta Värkkäyksen Pia Reipas
Pellervon Aamu -tallenne: Arvon matka pörssiin (42 min)
Pohjalainen sijoitusosuuskunta Arvo pääsi kilisyttämään Nasdaq Helsingin pörssikelloa 20. kesäkuuta merkiksi siitä, että kaupankäynti osuuskunnan osuuksilla alkoi.