Uutiset
Vuoden osuustoimintateko 2025 -finalistit valittu
Vuoden osuustoimintateko 2025-kilpailun kolme finalistia on nyt valittu! Kilpailuun saatiin lukuisia ehdotuksia, joista raati nosti esiin teot, jotka edustavat parhaiten osuustoiminnan arvoja ja periaatteita sekä inspiroivat muita toimijoita.
Järjestö
Valtiollisten kunniamerkkien hakuaika on nyt
Jäsenyritykset voivat hakea itsenäisyyspäivänä jaettevia Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä Pellervon kautta. Tällaisen kunniamerkin saaminen edellyttää Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) ritarikunnan ohjesäännön mukaan ansioituneisuutta isänmaan palveluksessa ja Suomen Leijonan (SL) ritarikunnan perustamisesta annetun asetuksen mukaan huomattavia siviili- tai sotilaallisia ansioita. Hakeminen tapahtuu postitse, lomakkeet voi ladata sivun alalaidasta. Materiaalin viimeinen lähetyspäivä on torstaina
Petri Pitkänen jatkaa Pellervon hallituksen puheenjohtajana
Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon hallituksen puheenjohtajaksi on nimetty LähiTapiola -ryhmän johtaja, espoolainen Petri Pitkänen.
Pellervon valtuuskunta linjasi tulevan vuoden painopisteitä
Pellervon valtuuskunnan syyskokouksessa 12.-13.12.2024 keskityttiin ensi vuoden toiminnan painopisteisiin, jotka ovat osuustoiminnan YK:n teemavuoden viestintä, kunta- ja aluevaalit ja osuuskunnille keskeisten lakihankkeiden edistäminen.
Tapahtumat
Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon vuosikokous
Pellervon vuosikokous järjestetään samana päivänä Pellervon Päivän kanssa 2.4. klo 10. Vuosikokous pidetään tapahtumapaikan naapurissa Maalaistentalossa osoitteessa Simonkatu 6. Jäsenet saavat vuosikokouskutsun maaliskuun alussa. Tilojen rajallisuuden vuoksi vain jäsenyhteisöjen edustajat voivat osallistua vuosikokoukseen.
Pellervon Päivä 2025
Pellervon Päivän 2025 teemana on: Osuuskuntien uusi aika! Arvopohjaisuus ja kiinnostus yritysten yhteiskunnallista roolia kohtaan ovat kasvaneet, ja vaatimus kohti kestävää ja uudistavaa taloutta voimistuu. Tämä avaa osuustoiminnalle mahdollisuuden erottua ja toimia jopa muutosjohtajana, sillä osuuskuntien ytimessä on kestävyys, kohtuullisuus ja yhteisöllisyys. Pellervon Päivässä haluamme keskustella siitä, miten nämä arvot näkyvät yritystoiminnassa ja ottavatko osuuskunnat
Pellervon Aamu: Osuuskunnat sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajina
Maanantaina 7.4.2025 klo 9 verkossa Miten osuuskunnat voivat vastata sosiaali- ja terveyspalvelujen haasteisiin? Entä millaisia mahdollisuuksia ne tarjoavat alan ammattilaisille ja hyvinvointialueille? Tule kuulemaan ja keskustelemaan aiheesta Pellervon Aamuun! Mukana ovat: Hanna-Maija Kause, johtaja, Hyvinvointiala Hali ry Susanna Kallama, toimitusjohtaja, Arvoliitto Kantamoinen osuuskunta – käytännön esimerkki siitä, miten osuuskuntamalli toimii sote-alalla. Kantamoinen on kokeneiden sote-
Vastuullisuus
LähiTapiola allekirjoitti ensimmäisenä suomalaisena YK:n kestävän vakuuttamisen periaatteet
Periaatteet korostavat vakuutusalan roolia riskienhallinnassa, riskin kantajana sekä sijoittajana ympäristöllisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden edistämisessä.
LähiTapiola ja Arina: Pohjoisen kolmasluokkalaiset saivat pyöriinsä takavalot
LähiTapiola Pohjoisen ja Lapin alueyhtiöt sekä Osuuskauppa Arina lahjoittivat Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin 89 koulun kolmasluokkalaisille yhteensä 3000 pyörän takavaloa liikenneturvallisuusviikolla 7.-9.11.2020
Keskimaa: Ilo auttaa -kampanja lahjoittaa 135 000 euroa järjestöille koronaan liittyen
Osuuskauppa Keskimaa toteuttaa neljännen kerran Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanjan, jonka tavoitteena on tarjota keskisuomalaisille iloa ja hyvää mieltä tuottavia konkreettisia tekoja. Tänä vuonna halutaan auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa turvallisesti.
Blogit
Kunta, Suomi ja maailma – myllerrystä ja mahdollisuuksia
Kevättalvi on monella tavalla mielenkiintoinen. Paikalliset vaalit, valtakunnallinen talouspolitiikka ja kansainvälisen politiikan epävarmuus nivoutuvat yhteen tavalla, joka vaikuttaa sekä suomalaisten arkeen että Suomen tulevaisuuteen. Suomessa valmistaudutaan kevään kunta- ja aluevaaleihin. Puolueiden kuntavaaliohjelmissa korostetaan, että kuntien käsissä on suomalaisten arki ja Suomen tulevaisuus. Tavoitteissa tuodaan esille arjen perusasioita kuten sujuvaa ja turvallista arkea, lasten kasvun tukemista,
Vuosi 2025 on yhteisymmärryksen ja yhdessä tekemisen vuosi
Keskustelua leimaa polarisaatio ja vastakkainasettelu. Se ei ole kuitenkaan ihmisten välisen vuorovaikutuksen tilan koko kuva. Yhteisymmärrykselle ja yhdessä tekemiselle on tukijansa ja tekijänsä. Yhteisymmärrys ei kuitenkaan synny itsestään, mutta sitä voi rakentaa – yhteisöllisyydellä, vastuulla ja pitkäjänteisyydellä. Näitä arvoja osuustoiminta edistää arjessaan. Osuuskunnat ovat yhteisöllisyyden ja paikallisen vastuunkannon ilmentymiä. Niissä yhdistyvät osallisuus ja liiketoiminnan pitkäjänteisyys.
Osuustoiminta Suomen itsenäisyyden rakentajana
Kun Suomi saavutti itsenäisyytensä vuonna 1917, maa oli taloudellisesti ja sosiaalisesti varsin haavoittuvainen. Koko kansan osallistuminen hyvinvoinnin rakentamiseen oli välttämätöntä, ja osuustoiminta tarjosi tähän erinomaiset työkalut.
Videot
Miksi osuuskunta? Liiketoiminnan suunnittelu -webinaarin tallenne 25.2.
Webinaaritallenne 25.2. Mitä osuuskunnan perustamisessa tulee ottaa huomioon? Miten laaditaan toimiva liiketoimintasuunnitelma osuuskuntanäkökulmasta? Mitkä ovat ensimmäiset konkreettiset toimet, jotta pääset alkuun? Asiantuntijavieraana on Business Hyvinkään yritysneuvoja Jukka Pötry, joka jakaa parhaat vinkit onnistuneen osuuskunnan liiketoimintasuunnitelman laatimiseksi. Lisäksi Pellervon yritysasiantuntija Matti Ketola käy läpi perustamisen käytännön toimet, ja mukaan on varattu runsaasti aikaa kysymyksille.
Tallenne: Vesihuoltolaki ja kriittisen infran omistajuuskysymykset – käyttäjäomisteiset vesiosuuskunnat turvaamassa vesihuollon tulevaisuutta
Mikä merkitys omistajuudella on vesihuollon turvallisuudessa, kohtuuhintaisuudessa ja huoltovarmuudessa? Näitä kysymyksiä tarkasteltiin eduskunnan osuustoimintaryhmän ja Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon järjestämässä keskustelutilaisuudessa Eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa torstaina 20.2. Tallenteen kesto on 1 h 3 min.
Miksi osuuskunta? Oikean yritysmuodon valinta -webinaarin tallenne nyt saatavilla
22. lokakuuta 2024 järjestetyssä webinaarissamme lakiasianjohtaja Anne Ekonoja ja vastuukoordinaattori Jarmo Hänninen syvensivät ymmärrystä osuuskuntamuodosta ja sen eroista osakeyhtiöön verrattuna.