Tunnustuksia osuustoiminnan hyväksi tehdystä työstä

Taloustieteilijä, agraarireformisti ja suomalaisen osuustoiminnan perustaja, professori Hannes Gebhardin (1864-1933) syntymästä tuli 150 vuotta 8.4.2014. Hän vaikutti mm. Pellervo-Seura ry:n ja Pellervo-lehden perustamiseen 1899 sekä ensimmäisen osuustoimintalain syntyyn 1901. Gebhard oli taloushistorioitsija, kansantaloustieteilijä ja Helsingin yliopiston professori.

Hannes Gebhard 150  -juhlavuoden kunniaksi seuraavat henkilöt saivat keskiviikkona 9.4.2014 Helsingissä pidetyssä Pellervon Päivässä 2014 Pellervo-Seura ry:n myöntämän tunnustuksen osuustoiminnan hyväksi tehdystä työstä:

Hallituksen puheenjohtaja Martti Asunta, Metsäliitto Osuuskunta
Osuustoiminnan I luokan ansiomitali
Martti Asunta on toiminut poikkeuksellisen ansiokkaasti osuustoiminnan hyväksi niin osuustoimintayritysten kuin -järjestöjen hallintohenkilönä Metsä Groupissa, Pellervossa ja Osuustoiminnan neuvottelukunnassa.

Toimitusjohtaja Pasi Holm, Pellervon Taloustutkimus
Pronssinen Gebhard -mitali
Pasi Holm on tehnyt merkittävää työtä Pellervon taloustutkimuksen johdossa taloustutkijana ja yhteiskunnallisena keskustelijana.

Päätoimittaja Anna-Liisa Huhtala-Fiskars, Pellervo-Media Oy
Osuustoiminnan ansiomitali
Anna-Liisa Huhtala-Fiskars on kehittänyt menestyksellisesti Kodin Pellervoa omalinjaisena ja lukijoiden suosimana aikakauslehtenä.

Toimialajohtaja, Metsä Wood Esa Kaikkonen, Metsä Group
Pronssinen Gebhard-mitali
Esa Kaikkonen on kunnostautunut liikkeenjohtotehtävien lisäksi uuden osuuskuntalain valmistelussa.

Lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen, Pellervo-Seura ry
Hopeinen Gebhard-mitali
Anne Kontkanen on toiminut ansiokkaasti osuuskuntien lakiasioiden, uuden osuuskuntalain valmistelun ja sen neuvonnan parissa.

Professori Markku Kuisma, Helsingin yliopisto
Kultainen Gebhard-mitali
Markku Kuisma on kahden vuosikymmenen aikana edistänyt merkittävästi osuustoimintaa koskevaa historiantutkimusta ja keskustelua kirjoittajana, organisaattorina ja asiantuntijana.

Vastaava päätoimittaja Teemu Pakarinen, Pellervo-Media Oy
Osuustoiminnan ansiomitali
Teemu Pakarinen on kokenut pitkän linjan journalisti, joka on johtanut menestyksellisesti Pellervo-lehtien uudistumista.

Toimitusjohtaja Perttu Puro, Osuuskunta Tradeka-yhtymä
Pronssinen Gebhard-mitali
Perttu Puro on kunnostautunut liikkeenjohtotehtävien lisäksi kahden viimeisen osuuskuntalain valmistelussa.

Lakimies Helena Raininko, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Pronssinen Gebhard-mitali
Helena Raininko on SOK:n lakimiestehtävien ohella toiminut ansiokkaasti uuden osuuskuntalain valmistelussa.

***

Lisätietoja Pellervosta: toimitusjohtaja Sami Karhu, 0400 545 989, sami.karhu@pellervo.fi

Jaa artikkeli

Lue myös

Mari Kokko Osuustoimintakeskus Pellervon uudeksi toimitusjohtajaksi

Elinkeinoministeri Mika Lintilän erityisavustaja Mari Kokko on valittu Osuustoimintakeskus Pellervon ja Pellervo Median uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävissään syyskuun 1. päivä. Päätöksen toimitusjohtajanimityksestä teki Pellervon valtuuskunta kokouksessaan Helsingin Pasilassa tiistaina 28. kesäkuuta.

Salok Osk Pellervon jäseneksi

Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n hallitus hyväksyi 8. kesäkuuta talotekniikan ja teollisuuden asennus- ja huoltotoiminnan yritysten hankintaosuuskunnan Salok Osk:n yhdistyksen jäseneksi. Salokilla on yli 40 jäsenyritystä.