Rauli Albert uudeksi asiamieheksi Brysseliin

Osuustoiminnan uudeksi asiamieheksi Brysseliin on valittu Rauli Albert. Hän aloittaa tehtävässään 1.9.2020. Albert tulee samalla toimimaan myös MTK:n ja SLC:n kotieläinasiamiehenä ja hänen lähiesimiehensä on maatalouden tuottajajärjestöjen ja Pellervon yhteisen Brysselin-toimiston johtaja Hanna Leiponen-Syyrakki.

Diplomi-insinööri ja maa- ja metsätaloustieteiden maisteri Rauli-Jan Albert siirtyy tehtävään Copa-Cogecan poliittisen neuvonantajan tehtävistä. Se on Pellervolle merkittävä etu, sillä uuden työn keskeisin tehtävä osuustoiminnan näkökulmasta on tukea EU-maiden maatalousosuustoiminnan keskuskomitea Cogecan johtokunnassa toimivan Pellervon edustajan Tiina Linnainmaan työtä.

Asiamiehenä Albert tulee seuraamaan lisäksi osuustoiminnan asioita laajasti Pellervon puolesta Brysselissä eri EU-instituutioissa. Tehtävään kuuluu yhteydenpitäminen sidosryhmiin ja tapaamisten järjestäminen osuustoiminnalle keskeisten henkilöiden kanssa. Kuulumisia hän kirjoittaa muun muassa OT-lehteen.

Tuottajajärjestöjen kotieläinasiamiehenä hän tulee tekemään edunvalvontaa maito-osuuskuntien perustama maitovaltuuskunnalle, osuusteurastamoryhmälle, Munakunnalle, MTK:lle ja SLC:lle.

Albertilla on myös yhä omistuksessaan emolehmätila Valtimolla Pohjois-Karjalassa.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.