Tuore valtuuskunnan jäsen Jaana Reimasto-Heiskanen: Arvomaailma osuu

Pohjois-Karjalan Osuuspankin toimitusjohtaja Jaana Reimasto-Heiskanen aloitti syyskuussa 2020 Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n valtuuskunnan jäsenenä. Hänet tunnetaan jo aiemmasta kokemuksesta voimakastahtoisena osuustoiminnan kehittäjänä: osuustoiminnallisen pankin tulee täyttää tehtävänsä muuttuvassa maailmassa ja osuustoimintaliikkeen tulee olla tietoinen omasta identiteetistään. Kaikki tämä tulee oikein alleviivatuksi Pohjois-Karjalassa, jossa osuustoiminta on elinvoiman kannalta aivan ensiarvoista.

Kysytäänpä kuulumiset ja ajatukset näin tuoreeltaan.

”Olemme ottaneet suuria edistysaskelia koulutusjärjestelmässä. Meillä on Itä-Suomen yliopistossa varsin vireää osuustoimintaopetusta. Yhteistyö osuustoimintayritysten kanssa toimii hyvin.” Yhteinen hanke osuustoiminnan työelämäprofessorien saamiseksi maamme yliopistoihin saa Reimasto-Heiskaselta suuren kannatuksen. Tästä on alueella hyvä kokemus, koska KTM Reijo Karhinen, aiempi OP-Ryhmän pääjohtaja, on saanut paljon aikaan professori Anu Puusan kanssa. Karhinen on saanut paljon näkyvyyttä. Hän on käynyt myös Pohjois-Karjalan Kauppakamarissa puhumassa, jolloin osuustoimintayrityksen ideaa on aukaistu myös muulle elinkeinoelämälle.

”Osuustoiminnan työelämäprofessoriksi tarvitaan riittävän painoarvoisia ihmisiä”, pohtii Reimasto-Heiskanen ja ilmaisee tahtonsa: ”On tärkeä saada työelämäprofessuurille jatkoa Karhisen jälkeen”.   

Reimasto-Heiskanen johtaa pankkia ja siihen kuuluu luonnollisena osana kiinnostus koko osuustoiminnan kehitykseen. ”Mielenkiintoni on myös tuottajaosuuskunnissa. Niiden elinvoimaisuuden kautta voimme vaikuttaa elinvoimaamme. Se vaikuttaa myös siihen, miten koko Suomi voi. Näyttää siltä, että suomalaiset tulevat asumaan kolmessa pisteessä laajaa maatamme ja muut alueet menettävät voimallisesti väkeä. Ennenkin olemme voineet vaikuttaa aluekehitykseen. Tarvitsemme kollektiivisen tahtotilan yhteistyölle. Tulee luoda yrityksille ja ihmisille olla ja elää. Osuustoiminta vaikuttaa tähän. Yhteistyöstä siinä on kysymys.”

Reimasto-Heiskanen haluaa, että osuustoiminta käyttää voimavaransa täysimittaisesti paremman elämän tavoittelussa.”Pidetään huoli, että osuustoiminnan idea elää myös yrityksissä. Osuustoimintayrityksiin tulee uusia ihmisiä ja kaikkialla pitää huolehtia, että osuustoiminnallinen liiketoimintamalli opitaan, ymmärretään ja sisäistetään. Siten olemme vahvalla pohjalla.”

Yritysten ja yritysryhmien ylin johto on ratkaisijan paikalla – ”sieltä se valuu.” Saa olla huoleti.

Teksti ja kuva: Sami Karhu

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.