Sami Karhu Jylhän Sähköosuuskunnan 100-vuotisjuhlassa: Sähköverkko kannattaa yhä pitää käyttäjien omistuksessa!

Sähkö liittyy vahvasti edistykseen, aivan kuten vuosisata sitten. Nyt uudet mahdollisuudet liittyvät fossiilisesta energiasta luopumiseen. Osuuskunnalla on nykyaikanakin parhaat lähtökohdat edetä tulevaisuutta kohti. Näin muistutti Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n toimitusjohtaja Sami Karhu 100-vuotistaivaltaan lauantaina juhlistanutta Jylhän Sähköosuuskuntaa.

”Jos infrastruktuuri ei ole käyttäjän omistuksessa, kuluttajalla on suuri mahdollisuus joutua varsin huonoon neuvotteluasemaan. Se tulee kalliiksi. Kansallisesti infrastruktuurin omistus on juuri nyt suuri kysymys, kun vesilaitosten omistusasiaa pohditaan eduskunnassa asti kansalaisaloitteen pohjalta,” Karhu totesi onnittelupuheessaan.  

Demokraattisesti ohjatussa käyttäjäomisteisessa yrityksessä ohjakset ovat omissa käsissä. Karhu muistutti, että oikeastaan kaikki yhteiskunnan infrastruktuuripalvelut tulisi organisoida juuri näin.  

Kukaan ei osta markkinataloudessa huonoa kalliilla kuin pakon edessä. Infrastruktuurin pitäminen yhteisön ohjauksessa edesauttaa pyrkimystä yhteiseen hyvään: Paikallinen hyvinvointi motivoi, ja sitä tuovat investointien, työllisyyden ja rahan kierron tuomien hyötyjen pysyminen omassa piirissä.  

Jylhän Sähköosuuskuntaan sitoutumisesta kertoo, että sähkömarkkinoiden avaamisen yhteydessä 1990-luvun puolivälissä kukaan jäsenistä ja asiakkaista ei vaihtanut sähköyhtiötä! Karhu toivoi juhlakansalta tämän jatkuvan – on tärkeää, että osuuskunnan jäsenet tietävät omistuksensa ja kantavat siihen liittyvän vastuun: 

”Välinpitämättömyys on myrkkyä. Osuustoimintaan kuuluu, että olemme isäntiä ja emäntiä omassa elinpiirissämme ja tunnemme tiluksemme. Kyse ei ole vain yksittäisestä yrityksestä vaan laajoista yritysrakenteista taloutemme ja elinkeinojemme tukena: osuuspankit, osuuskaupat, keskinäiset vakuutusyritykset, metsäalan osuustoiminta, eri tuottajaosuuskunnat, vesiosuuskunnat, sähkö- ja energiaosuuskunnat ja monet muut.” 

Kauhavalla toimivalla Jylhän Sähköosuuskunnalla on noin 1000 jäsentä ja 15 työntekijää. Se vietti 100-vuotisjuhliaan lauantaina 28. elokuuta.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon lausunto Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan toimijoiden strategiset painopisteistä, toimialoista ja osaamiskeskittymistä

Pellervo tuo lausunnossaan esiin painopistevalintojen riskit ja mahdollisuudet sekä korostaa tasapuolisen ja monimuotoisen elinkeinopolitiikan merkitystä. Lisäksi nostetaan osuuskuntien rooli ja esitetään konkreettisia ehdotuksia rahoitus- ja tukijärjestelmien kehittämiseksi sekä alueellisen potentiaalin hyödyntämiseksi.

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje