Pellervo palkitsi työntekijöitään: Jarmo Hänniselle ja Hanna Muukalle ansiomerkit

Osuustoimintakeskus Pellervo ry palkitsi työntekijöitään pitkäaikaisesta urasta osuustoiminnan parissa.

Yritysneuvonnan kehittämispäällikkö Jarmo Hänniselle myönnettiin osuustoiminnan kultainen ansiomerkki 30 vuoden palveluksesta osuustoiminnassa. Ennen aloittamistaan Pellervossa lokakuussa 2021 Hänninen on toiminut monipuolisesti uusosuustoiminnan kehittäjänä. Aloitettuaan osuustoimintauransa 80-luvun loppupuolella Helsingin Yliopiston Osuustoimintainstituutin tutkijana hän on toiminut mm. Osuustoiminnan kehittäjät – Coop Finland ry:ssä, Idekoop osuuskunnan toimitusjohtajana sekä Pellervon valtuuskunnan jäsenenä.

Vastuullisuusasiantuntija Hanna Muukalle myönnettiin osuustoiminnan pronssinen ansiomerkki 10 vuoden palveluksesta Pellervossa. Muukka on toiminut ennen nykyistä tehtäväänsä  järjestökoordinaattorina Pellervossa sekä koulutuskoordinaattorina PI-johtamiskoulussa. 

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon lausunto Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan toimijoiden strategiset painopisteistä, toimialoista ja osaamiskeskittymistä

Pellervo tuo lausunnossaan esiin painopistevalintojen riskit ja mahdollisuudet sekä korostaa tasapuolisen ja monimuotoisen elinkeinopolitiikan merkitystä. Lisäksi nostetaan osuuskuntien rooli ja esitetään konkreettisia ehdotuksia rahoitus- ja tukijärjestelmien kehittämiseksi sekä alueellisen potentiaalin hyödyntämiseksi.

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje