Kymmenen suomalaisyritystä maailman 300 suurimman joukossa

Kansainvälinen osuustoimintaliitto on jälleen julkistanut World Cooperative Monitorin, nyt 10. kertaa. Laaja selvitys kokoaa globaalisti yhteen osuustoiminnan talousluvut vuodelta 2019 sekä toimialoittain että yleisellä tasolla. Listoille yltäneiden suomalaisten yritysten joukko ei ole muuttunut edellisestä vertailusta. 

Kolmensadan suurimman osuuskunnan yhteenlaskettu liikevaihto oli tällä kertaa 2 180 miljardia dollaria. Vertailluista yrityksistä 47 ylitti kymmenen miljardin rajan. Ykkössijalla oli ranskalaispankki Group Crédit Agricole. Ison liikevaihdon lisäksi sillä on paljon myös työntekijöitä, yhteensä 143 000 henkeä.  

Toimialalistauksiin mukaan pääsi kaksi suomalaisyritystä: Viime vuoden tapaan SOK, joka on maailman 10. suurin osuuskauppa ja uutena tulokkaana OP-ryhmä 10. suurimpana finanssitalona.  

Osuustoiminnallisten yritysten maailmanlistalla suomalaisyrityksistä ovat mukana SOK sijalla 41. (edellisenä vuonna 39), keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen sijalla 76. (76.), MetsäGroup 77. (72.) eläkevakuutusyhtiö Varma 80. (81.), OP-ryhmä 106. (132.), Elo 113. (112.), LähiTapiola 199. (205.), Valio 201. (194.), HKScan 204. (198.), Atria 233. (220.).    

Osuustoimintaliitolla on meneillään 33. maailmankongressi Etelä-Koreassa, mutta kaikki suomalaisedustajat järjestössä hallituksen jäsenenä toimivaa SOK:n Marjaana Saarikoskea myöten osallistuvat siihen etänä. Joulukuun 1.-3. päivinä pidettävässä tapahtumassa teemana on osuustoiminnan identiteetti.   

World Cooperative Monitor 2021 

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.