#OsuuskuntaElämää -somekampanja saanut jo 1,6 miljoonaa näyttökertaa

Maaliskuussa käynnistynyt sosiaalisen median kampanja herättelee 15 vuotta täyttäneitä nuoria huomaamaan, että osuuskunta on nerokas yritysmuoto ja tapa rakentaa kestävää tulevaisuutta yhdessä. Lyhyesti kyse on sanojen  "osuustoiminta" ja "osuuskunta" tunnetuksi tekemisestä.

Kolmen kuukauden aikana osuustoiminnan lähettiläinä toimi 13 eri sosiaalisen median vaikuttajaa eli sellaista henkilöä, joiden julkaisutileillä on vakiintuneesti kiinnostava määrä seuraajia.  Mukaan valittiin vaikuttajien omien hakemuksien perusteella sellaisia, jotka ovat yleisöltään kampanjan tavoitteisiin sopivia. Instagramissa päivityksiä teki yhdeksän eri henkilöä, TikTokissa viisi ja Youtubessa kaksi.

Instagramissa päivitykset keräsivät 33 000 erillistä katsojaa ja niihin reagoitiin tykkäämällä, kommentoimalla tai jakamalla yhteensä 5500 kertaa. YouTuben videot julkaistiin toukokuun puolivälissä ja ne ovat keränneet ensimmäisen kuukautensa aikana 155 000 näyttökertaa. TikTokissa näyttökertoja on ollut 1 451 000 kappaletta. Yksittäisiä katsojia Instagram ja TikTok keräsivät yhteensä 467 000 henkeä.  Reaktioita on kertynyt 70 500 kappaletta.

Kampanjan logiikkana on jakaa herätteitä, tietoa ja positiivisia vaikutteita somelähettiläiden kautta. Lisätiedosta kiinnostuneille tarjolla on osuuskuntaelämää.fi -verkkosivu, joka toimii porttina aiheeseen. Kampanjan verkkosivulle on somepäivitysten kautta klikattukin ihan mukavasti.

Pellervon lisäksi kampanjaa rahoittivat Tradeka, POP Pankkiryhmä ja Pohjois-Karjalan osuuskauppa. Kumppanit saivat kukin muutaman nimikkolähetin eli osuustoiminnasta on kerrottu mukana olevien tahojen toimintaa esimerkkinä käyttäen. Kampanja jatkuu syys-lokakuussa. Yhteensä mukana on 15 sosiaalisen median vaikuttajaa ja syksyn teemoissa edetään muun muassa osuuskuntayrittämisen erityispiirteisiin.

Kampanjan verkkosivun kautta pääsee tutustumaan kaikkiin kampanjaan liittyviin julkaisuihin eri kanavissa, oli niiden käyttäjä entuudestaan tai ei:

Osuuskuntaelämää.fi

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon lausunto Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan toimijoiden strategiset painopisteistä, toimialoista ja osaamiskeskittymistä

Pellervo tuo lausunnossaan esiin painopistevalintojen riskit ja mahdollisuudet sekä korostaa tasapuolisen ja monimuotoisen elinkeinopolitiikan merkitystä. Lisäksi nostetaan osuuskuntien rooli ja esitetään konkreettisia ehdotuksia rahoitus- ja tukijärjestelmien kehittämiseksi sekä alueellisen potentiaalin hyödyntämiseksi.

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje