Eduskunnan osuustoimintaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antero Laukkanen (kd) vetoaa kaikkiin osuuskauppojen jäseniin, että he äänestäisivät eilen alkaneissa vaaleissa, jotka järjestetään kymmenessä alueosuuskaupassa.

Tällä hetkellä meneillään on osuuskauppavaalit suurimmassa osassa S-ryhmän alueosuuskauppoja. 

”Osuustoiminnan merkitys on Suomelle hyvin suuri. Se, että Suomen suurin päivittäistavaraketju on meidän kaikkien yhteistä omaisuutta, tekee siitä luotettavan toimijan myös kriisiaikoina. Osuusliike on vastuullinen toimija, jos me itse yhdessä pidämme sen sellaisena”, Laukkanen sanoo tiedotteessaan. 

”Kehotan nyt kaikkia osuuskaupan jäseniä ajattelemaan hetken koronan jälkeistä aikaa ja äänestämään näissä vaaleissa.”

Äänestysaika tänä keväänä pidettävissä kymmenen eri alueosuuskaupan osuuskauppavaaleissa on 26.3. – 6.4. ja äänestys onnistuu turvallisesti verkkopankkitunnusten avulla. Valtakunnalliset äänestysohjeet ja ehdokkaat löytyvät sivulta www.osuuskauppavaalit.fi.

Jaa artikkeli