Hallitus esittää muutoksia osuuskunnan ylijäämän vähennyskelpoisuuteen

Hallitus teki tänään esityksen eduskunnalle laeiksi tuloverolain, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sekä eräiden muiden verolakien muuttamisesta. Esityksessä käsitellään myös osuuskuntien verotuksen uudistamista. Valtiovarainministeriö kertoi esityksestä tiedotteessaan.

Esityksessä osuuskunnan vähennyskelpoista ylijäämää rajattaisiin sekä vähennykseen oikeutettujen osuuskuntien että vähennyskelpoisen määrän suhteen. Hallituksen esitystä on tältä osin täsmennetty esitysluonnoksesta annetut lausunnot huomioon ottaen. Lausunnolla olleesta esitysluonnoksesta poiketen hallitus ei esitä tässä yhteydessä muutoksia osuuskunnan jäsenen verotukseen, jolta osin valmistelua jatketaan ja asiasta annetaan erillinen esitys.

Hallitus esittää yhteisöverokannan alennusta nykyisestä 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa laaditun arvion mukaan yhteisöverokannan alentaminen kasvattaa eniten pääomaintensiivisten toimialojen tuotantoa, jota on erityisesti vientiteollisuudessa. Pääomakannan kasvun myötä myös työvoiman kysyntä lisääntyy. Selvityksen mukaan työllisyys paranisi keskipitkällä aikavälillä noin 5 000 – 7 000 henkilöllä.

Lisätietoja:

Valtiovarainministeriön tiedote asiasta

Hallituksen esitykseneduskunnalle laeiksi tuloverolain, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sekä eräiden muiden verolakien muuttamisesta

Jaa artikkeli

Lue myös

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje