Annikka Hurmeesta Valion uusi toimitusjohtaja

Valion hallitus on nimittänyt Valio Oy:n toimitusjohtajaksi Valion johtoryhmän jäsenen Annikka Hurmeen 6.10.2014 alkaen. 

Annikka Hurme on työskennellyt Valiossa eri tehtävissä vuodesta 1989 ja toiminut konsernin johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2004.

Hurmeella on monipuolinen kokemus Valion liiketoimintojen tulosvastuullisesta johtamisesta. Konsernijohtoryhmän vastuita on aika ajoin muutettu, minkä johdosta Annikka Hurme on vastannut vuorollaan lähes kaikista Valion liike- ja konsernitoiminnoista vuosien 2007 – 2014 aikana.

– Valion ja meijeritoimialan hyvin tunteva toimitusjohtaja pystyy parhaiten luotsaamaan Valiota tässä haasteellisessa markkinatilanteessa, jossa Valiota koettelevat sekä eurooppalainen matalasuhdanne että Venäjän asettama tuontikielto, perustelee Valion hallituksen puheenjohtaja Antti Rauhamaa.

Toimitusjohtaja Hurme painottaa, että Valion on keskityttävä vahvuuksiinsa eli asiakkaita ja kuluttajia kiinnostavien maukkaiden tuotteiden kehittämiseen, valmistukseen ja myymiseen sekä Suomessa että tytäryhtiöissä, mikä tässä tilanteessa tarkoittaa Suomen ohella erityisesti Ruotsia, USA:ta ja Kiinaa.

”Valion vahvuutena ovat suomalaiset maidontuottajat omistajina, huippuluokan tuotekehitys ja henkilöstön vastuullinen toimintatapa koko ketjussa tilalta kuluttajalle. Valion henkilöstö on erinomaisesti sisäistänyt arvomme ”Teemme parasta” vaikeinakin aikoina. Uskon, että suomalaiset haluavat syödä kotimaassa tuotettua ruokaa myös tulevaisuudessa. Haluan myös kiittää kuluttajia, joiden luottamuksen Valio on säilyttänyt huolimatta yhtiötä kohdanneista kriiseistä”, toteaa toimitusjohtaja Hurme.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.