Atria investoi sikaleikkaamoon ja saneeraa

Atria investoi Nurmon sikaleikkaamon rakentamiseen ja uudistamiseen noin 36 miljoonaa euroa. Nurmon nykyisen sikaleikkaamon yhteyteen rakennetaan uutta tuotantotilaa ja olemassa olevia tuotantotiloja uudistetaan ja automatisoidaan viimeisintä tuotantotekniikkaa hyödyntäen. 

Investoinnin myötä Atrian sikaleikkaamon tuottavuus ja kannattavuus paranee merkittävästi. Investoinnin Atria arvioi tuovan noin 8 miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt leikkaamon toimintaan. Kustannussäästöjä muodostuu automatisointien ja tuotannon uudelleenjärjestelyjen kautta. Uuden teknologian hyödyntäminen parantaa myös tuotannon laatu- ja tuoteturvallisuusolosuhteita

Investointihankkeeseen liittyvät neuvottelut henkilöstön kanssa aloitetaan välittömästi. Hankkeen arvioidaan kestävän noin 2 vuotta ja tänä aikana henkilöstön vähentämis- ja uudelleensijoittamistarpeet tarkentuvat. Henkilöstön vähennystarpeen yhtiö arvioi olevan enintään 80 henkilötyövuotta.

Jaa artikkeli

Lue myös

Emme tiedä miten vastuullista osuustoiminta on

Osuuskunnista puhutaan arvopohjaisina yrityksinä, jotka tuottavat kestävää hyötyä jäsenilleen. Ne ovat merkittäviä alueellisen elinvoiman lisääjiä; työllistävät ja investoivat Suomeen. monet suuret osuuskunnat ovat vastuullisuudessa edelläkävijöitä ja brändivertailussa yritysten brändit menestyvät. Mutta mikä tästä liittyy osuustoiminnalliseen yritysmuotoon? Mitkä ovat niitä vain osuuskunnille ominaisia piirteitä, jotka erottavat ne muista yritysmuodoista? Onko sellaisia? Näistä teemoista keskusteltiin Pellervolla 13.syyskuuta osuustoimintayritysten vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaavien kanssa.