Keskustan Timo Korhonen: Kokoomus ajamassa alas osuustoiminnan

Keskustan kansanedustaja Timo Korhonen torjuu osuuskuntien muuttamisen osakeyhtiöksi, mitä esitetään Jyrki Kataisen hallituksen tilaamassa raportissa suomalaisten suuryritysten omistamisesta.

”Toteutuessaan esitys tarkoittaisi suomalaisen osuustoiminnan alasajoa. Sitä ei voi hyväksyä. Suomi on maailman osuustoiminnallisin maa. Osuustoimintayritykset työllistävät yli 100 000 ihmistä. Yritysmallien monimuotoisuus on Suomen talouden vahvuus. Se lisää talouden suorituskykyä, sosiaalista ja alueellista tasapainoa,” Korhonen sanoo.

Korhonen katsoo, että seuraavan hallituksen tulee päinvastoin vahvistaa osuustoiminnan edellytyksiä Suomessa.

”Osuustoiminta on nimenomaan suomalaista omistajuutta. Osuustoimintayritykset investoivat Suomeen. Osuustoiminta ja keskinäisyys omistajuuden ja liiketoiminnan harjoittamisen muotona tulee nostaa sijoittajaomistamisen rinnalle.”

Korhonen pitää käsittämättöminä kokoomuksen kansanedustajan ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin esittämiä näkemyksiä (Lännen Mediassa ti 3.3.). Sasi arvioi, että osakeyhtiöt ovat parempia kuin osuuskunnat. Sasin mielestä kokoomus on mainitun raportin takana ja näkee sen osana tulevaa hallitusohjelmaa.

”Olen odottanut, että joku kokoomuksen johdosta torjuisi Sasin näkemykset, mutta sellaista ei ole sanottu. Sasin linjan mukaisesti siis kokoomus ilmeisesti haluaa ajaa suomalaisen osuustoiminnan alas tai ainakin haluaa sellaisia toimia, jotka johtavat siihen. Samalla seitsemän miljoonaa suomalaisten osuuskuntien jäsentä olisi nykyisen pääministeripuolueen mielestä väärässä.”

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateko 2025 -finalistit valittu

Vuoden osuustoimintateko 2025-kilpailun kolme finalistia on nyt valittu! Kilpailuun saatiin lukuisia ehdotuksia, joista raati nosti esiin teot, jotka edustavat parhaiten osuustoiminnan arvoja ja periaatteita sekä inspiroivat muita toimijoita.

Tilaa uutiskirje