PRH poisti kaupparekisteristä 763 toimintansa lopettanutta osuuskuntaa

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on poistanut kaupparekisteristä 28 680 toimintansa lopettanutta yritystä, joista 763 oli osuuskuntia.

Elokuun lopussa tehtyjen poistojen jälkeen kaupparekisterissä on 598 990 yritystä ja asunto-osakeyhtiötä.

Poistomenettelystä julkaistiin huhtikuun alussa kuulutus, jossa kehotettiin poistouhan alla olleita 29 080 yritystä tekemään muutosilmoitus kaupparekisteriin heinäkuuhun mennessä. Näistä yrityksistä vain 235 teki ilmoituksen määräaikaan mennessä ja välttyi siten poistolta.

Toimimattoman yrityksen poistaminen rekisteriviranomaisen aloitteesta perustuu kaupparekisterilakiin (24 §). PRH otti poistomenettelyyn yritykset, jotka eivät olleet tehneet ilmoitusta kaupparekisteriin kymmeneen vuoteen ja jotka olivat Verohallinnon mukaan toimimattomia.

Osuuskuntia oli kaupparekisterissä 30.6.2016 PRH:n tietojen mukaan  5 000. Näiden lisäksi kaupparekisterissä listataan erikseen osuuspankit, joita oli 203.

Jaa artikkeli

Lue myös

Emme tiedä miten vastuullista osuustoiminta on

Osuuskunnista puhutaan arvopohjaisina yrityksinä, jotka tuottavat kestävää hyötyä jäsenilleen. Ne ovat merkittäviä alueellisen elinvoiman lisääjiä; työllistävät ja investoivat Suomeen. monet suuret osuuskunnat ovat vastuullisuudessa edelläkävijöitä ja brändivertailussa yritysten brändit menestyvät. Mutta mikä tästä liittyy osuustoiminnalliseen yritysmuotoon? Mitkä ovat niitä vain osuuskunnille ominaisia piirteitä, jotka erottavat ne muista yritysmuodoista? Onko sellaisia? Näistä teemoista keskusteltiin Pellervolla 13.syyskuuta osuustoimintayritysten vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaavien kanssa.