S-ryhmä ottaa käyttöön sähköisen kassakuitin

S-ryhmä ottaa syyskuussa käyttöön mobiilissa toimivan sähköisen kassakuittipalvelun. Palvelu on ensimmäinen näin laajasti toimiva sähköinen kassakuittiratkaisu Suomessa. 

S-ryhmän uuden sähköisen kassakuittipalvelun myötä S-ryhmän asiakas voi ottaa halutessaan  käyttöönsä paperikuitin rinnalla toimivan sähköisen kassakuittiarkiston tai luopua kassalla tulostettavista kuiteista kokonaan. Sähköiset kassakuitit ovat selattavissa S-ryhmän S-mobiili-kännykkäsovelluksessa ja S-kanavan Oma S-kanava -osiossa lähes välittömästi ostotapahtuman jälkeen.

”S-ryhmän tehtävänä on tuottaa asiakasomistajillemme arkea helpottavia palveluja. Sähköinen kassakuitti laittaa stopin turhalle paperirumballe, kestää paperikuittia paremmin aikaa eikä voi kadota vahingossa”, asiakkuusjohtaja Pekka Malmirae SOK:lta kertoo.

Sähköinen kassakuittipalvelu on käytössä seuraavien ketjujen fyysisissä toimipisteissä: S-market, Prisma, Sale, Alepa, Sokos, Kodin Terra, Emotion sekä ABC. Sähköisen kassakuitin saa kaikista ostoksista, joista on kirjattu Bonukset eli joiden yhteydessä on käytetty S-Etukorttia. Kokonaan paperittoman kassa-asioinnin edellytyksenä on S-Etukortti Visa, koska tieto paperittomasta asioinnista tallennetaan S-Etukortti Visa –kortin sirulle.

– S-ryhmän toimipaikoissa kuluu vuosittain kuittipaperia noin 81 000 kilometriä, eli kahden maailmanympärysmatkan verran. Iso osa tästä on turhaa jätettä, sillä moni asiakkaistamme heittää kassan tulostaman kuitin suoraan roskakoriin. Sähköinen kassakuitti ei aiheuta kaaosta lompakkoon ja pysyy aina matkassa omassa puhelimessa, Malmirae kertoo.

Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje