Valio myy hapateliiketoimintansa

Valio Oy myy Vantaan Tikkurilassa sijaitsevan hapatetuotannon, LGG® tavaramerkin ja siihen liittyvän liiketoiminnan maailman johtavalle hapatteita ja entsyymejä kehittävälle ja valmistavalle Chr. Hansenille.  Vantaan Tikkurilassa sijaitsevassa hapatetuotantolaitoksessa työskentelee 17 työntekijää.

Valion hapatetehdas on valmistanut Valion omaan käyttöön mm. LGG® maitohappobakteeria, viilihapatteita ja juustohapatteita. Tuotannosta noin 60 % on mennyt vientiin. LGG® maitohappobakteeria on lisensioitu globaalisti elintarvike- ja lääkeyritysten käyttöön. Kaupan yhteydessä myös Valion lisensointisopimukset siirtyvät uudelle omistajalle, mutta Gefilus® brändi säilyy Valion omistuksessa.

Valion meijerit ostavat jo nyt suurimman osan tarvitsemistaan hapatteista niihin erikoistuneilta yrityksiltä. Juuri mikään meijeriyritys ei enää itse valmista käyttämiään hapatteita. Saamme 73 miljoonan euron kauppasummalla lisää resursseja keskittyä vahvasti omaan ydinliiketoimintaamme: mm. Riihimäen välipalatehtaan investointiin ja uusien tuoteinnovaatioiden kehittämiseen, perustelee Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme.

”Hapateliiketoiminnan myynnistä saatava kauppasumma tukee Valion strategian toteuttamista. Kauppa ei kuitenkaan suoraan paranna Valion tilityskykyä omistajaosuuskunnille”, Valion hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto toteaa.

Tilityskykyyn ja sitä kautta maitotilayrittäjille maksettavaan tuottajahintaan vaikuttavat eniten Valion liikevaihdon ja maitotuoton kehittyminen eli Valion tuotteiden kysyntä Suomessa, teollisuustuotteiden maailmanmarkkinahinnat ja yhtiön omat kustannukset.

”Kehitämme tehokasta tuotantoa, jolla vastaamme kilpailukykyisesti nykyiseen ja tulevaisuuden kysyntään sekä Suomessa että kansainvälisesti. Hapateliiketoiminnan myynti tukee tätä strategiaa”, jatkaa Kaunisto.

Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje