Lappeenrannan teknillisen yliopiston uusi osuustoimintaan liittyvä professuuri Mikkeliin

Mikkelin yliopistokeskukseen on suunnitteilla kaksi uutta Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) professuuria ja näiden tutkimusryhmää. Uudet professuurit liittyvät osuustoimintaan sekä pk-yritysten kasvuyrittäjyyteen ja kansainvälistymiseen.

Tutkimusryhmäinvestoinnin kokonaissumma viidelle vuodelle on noin kaksi miljoonaa euroa, josta yliopiston panos on noin miljoona euroa.  Yritysrahoittajia ovat Etelä-Savon maakunnan kaikki osuuspankit (225 000 euron lahjoitus) ja Osuuskauppa Suur-Savo (100 000 euron lahjoitus).

Lisäksi tutkimusryhmien toimintaa tuetaan Mikkelin yliopistokeskuksen koordinaatiorahoituksella ja mahdollisesti Mikkelin kaupungin rahoituksella. Myös Etelä-Savon maakuntaliitto ja Etelä-Savon kauppakamari tukevat avausta. Tämän lisäksi tutkimusryhmien odotetaan hakevan menestyksekkäästi kansallista ja kansainvälistä tutkimusrahoitusta.

”Osuustoimintayritykset ovat merkittävä työllistäjä Etelä-Savossa. Lisäksi alueella on väkilukuun nähden huomattavan paljon pieniä yrityksiä. Maakunnan tulevaisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että kasvuyrittäjyyden eri muotoja voidaan edistää tutkimuksen keinoin”, Suur-Savon Osuuspankin toimitusjohtaja Kari Manninen sanoo.

Tutkimusryhmät ovat osa yliopiston kauppatieteiden ja tuotantotalouden yksikköä. Uudet professorit rakentavat aktiivista tutkimusyhteistyötä alueen toimijoiden lisäksi LUT:n strategisen partnerin Helsingin yliopiston kanssa Mikkelin yliopistokeskuksessa.

”Yrittäjyys on LUT:n strategian keskiössä. LUT:n yrittäjyyden tutkimus on kansainvälisestikin erittäin vahvaa, ja nyt voimme laajentaa osaamista Mikkelin ja Etelä-Savon alueelle”, LUT:n rehtori Juha-Matti Saksa toteaa.

”Uudet professuurit tutkimusryhmineen ovat erinomainen mahdollisuus alueemme yrityksille. Kannustan kaikkia kasvuhaluisia yrittäjiä ennakkoluulottomaan yhteistyöhön myös uusien akateemisten asiantuntijoiden kanssa”, Etelä-Savon kauppakamarin puheenjohtaja ja Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen toivoo.

Molemmat professuurit täytetään viiden vuoden määräajaksi avoimella hakumenettelyllä. Haku pyritään käynnistämään kuluvan syksyn aikana. Tällä hetkellä LUT:lla on Mikkelin yliopistokeskuksessa vihreän kemian ja bioenergian professorivetoiset tutkimusryhmät. Liiketalouden alalla LUT:lla on Mikkelissä osuustoimintatutkimuksen osa-aikainen kummiprofessori.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.