Tiina Linnainmaa: Naiset ja miehet yhdessä osuustoimintaan

”Minä väitän, että suurimmalta osalta se on kiinni naisista itsestään. Me emme uskalla tai emme halua lähteä osuustoimintaan ja sen hallintoon, emme uskalla laittaa itseämme ja taitojamme likoon valintahetkellä”, sanoo Pellervon hallituksen varapuheenjohtaja Tiina Linnainmaa.

Torstaina 6. huhtikuuta Pellervon Päivässä 2017 puhunut Linnainmaa viittasi osuustoimintapioneeri Hedvig Gebhardiin, joka jo 1900-luvun alussa kannusti naisia mukaan osuustoiminnan avaintehtäviin. Naiskysymystä ei ole Linnainmaan mukaan vieläkään hoidettu, mutta kiintiöitäkään hän ei kannata: ”silloin valintaperusteet voivat ohjautua toissijaisiin seikkoihin osaamisen ja pätevyyden sijaan”.

Monet käytännölliset ja kulttuuriset tekijät jarruttavat edelleen naisten osallistumista. Hallintoon mukaan lähteminen vaatii rohkeutta, osaamista, itsensä kehittämistä ja valtavaa ajankäyttöä; ”jotenkin se on miehiltä helpompaa lähteä, arki rullaa siitä huolimatta.” Asenteetkin vaikuttavat, sillä on totuttu, että mies lähtee. Naiset myös vetoavat siihen, että he eivät osaa tai ymmärrä, mutta ”aina voi oppia”, rohkaisi Linnainmaa. Hän kannusti itsensä likoon laittamiseen valintatilanteissa ja naisten keskinäistä tukea.

”Me emme onnistu ja menesty osuustoiminnassa vain miehinä ja naisina. Meidän osuuskuntamme, osuustoimintayrityksemme tarvitsevat meidän kaikkien vahvaa panosta, meidän kaikkien erityisosaamista. Vain yhdessä tekemällä, osallistumalla ja vaikuttamalla me saamme meille kaikille, ja erityisesti saamme itsellemme, sen elämisen ja yrittämisen mahdollisuuden. Juuri sen taloudellisen ja arvopohjaisen perustan, minkä osuustoiminta meille yritysmuotona tarjoaa”, totesi Linnainmaa.

Linnainmaan puhe kokonaisuudessaan.

Lisätietoja Pellervo-Seura ry:n hallituksen varapuheenjohtajalta Tiina Linnainmaalta,
puh. 040 5513 712, tiina.linnainmaa@mtk.fi.

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Ny arbetslivsprofessur vid Åbo Akademi

Åbo Akademi inrättar en ny arbetslivsprofessur vid Handelshögskolan. Professurens fokus kommer att ligga på hållbart entreprenörskap och kooperation inom små och medelstora företag och glesortsutveckling. Den affilierade professuren möjliggörs genom donationer som tillfallit universitetet genom den statliga motfinansieringskampanjen som avslutades i juni.

Tänä vuonna vietetään jo 100. Kansainvälistä osuustoimintapäivää

Perinteisesti heinäkuun ensimmäisenä lauantaina osuuskunnat eri puolilla maailmaa viettävät kansainvälistä osuustoimintapäivää (#CoopsDay). 2.heinäkuuta 2022 juhlitaan jo 100. kerran. Kymmenen vuotta sitten vietettiin YK:n kansainvälistä osuustoimintavuotta, joka toi esiin osuuskuntien ainutlaatuisen panoksen maailman kehittämiseen. Vuoden 2022 osuustoimintapäivän tunnuslause "Osuuskunnat rakentavat parempaa maailmaa" toistaa tutun kansainvälisen osuustoimintavuoden 2012 teeman.

Mari Kokko Osuustoimintakeskus Pellervon uudeksi toimitusjohtajaksi

Elinkeinoministeri Mika Lintilän erityisavustaja Mari Kokko on valittu Osuustoimintakeskus Pellervon ja Pellervo Median uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävissään syyskuun 1. päivä. Päätöksen toimitusjohtajanimityksestä teki Pellervon valtuuskunta kokouksessaan Helsingin Pasilassa tiistaina 28. kesäkuuta.

Yhteisöjen etäkokouksia koskeva hallituksen esitys hyväksyttiin eduskunnassa

Eduskunta hyväksyi vähäisin tarkennuksin 21.6.2022 hallituksen esityksen yhteisöjen etäkokouksia koskevista yhteisölakien muutoksista. Lakimuutokset tulevat todennäköisesti voimaan 1.7.2022. Etäkokouksia koskeva keskeisin muutos on mahdollisuus pitää osuuskunnan kokous pelkästään etäkokouksena, jos säännöissä niin määrätään.