OP pilotoi aloittavien yrittäjien laskutuspalvelua


OP on käynnistänyt aloitteleville yrittäjille suunnatun OP Kevytyrittäjän pilotoinnin. Kevytyrittäjän laskutuspalvelun avulla yrittäjä voi hoitaa digitaalisesti laskutuksen ja veronmaksun. Eniten palvelu hyödyttää yrittäjiä, joiden laskutus on alle 30 000 euroa vuodessa.

Itsensä työllistäminen ja pienimuotoinen palveluiden ja tuotteiden myynti kasvavat Suomessa kovaa vauhtia. Kynnys yritystoiminnan aloittamiseen on kuitenkin monella korkea, ja erilaiset verot ja maksut mietityttävät sekä palkansaajana että yrittäjänä laskuttavia.

”Uudella pilotointivaiheessa olevalla OP Kevytyrittäjällä haluamme helpottaa yrittäjäksi ryhtymistä”, OPn uusien liiketoimintojen kehittämisestä vastaava yksikönpäällikkö Kristian Luoma sanoo.

OP Kevytyrittäjän kautta yrittäjälle jää laskuttamastaan työstä käteen enemmän rahaa kuin palkansaajana laskuttaessa.

”Monen sivutoimisen tai aloittelevan yrittäjän kannattaisi taloudellisista syistä laskuttaa asiakkaitaan nimenomaan yrityksen kautta. Haluamme tarjota tähän täysin digitaalisen ja mahdollisimman vaivattoman kanavan. OP Kevytyrittäjä tekee yrityksen käynnistämisestä kevyttä ja helppoa”, Luoma sanoo.

Laskutus ja kirjanpito samassa paketissa

OP Kevytyrittäjän laskutuspalvelu perustaa yritykselle y-tunnuksen, tarjoaa laskutusalustan ja hoitaa kirjanpidon asiakkaan puolesta. Palvelun avulla on helppo alkaa yrittäjäksi heti. Täysin digitaalisessa palvelussa asiakas voi kirjata palveluun ostoja ja lähettää laskuja, jotka menevät suoraan palvelun kirjanpitoon.

Palvelu vähentää laskusta viiden prosentin palvelumaksun, laskun arvonlisäverot sekä käyttäjän veroprosentin mukaiset ennakkoverot. Kun käyttäjän työtulo ylittää lakisääteisen rajan (7 645 euroa), palvelu hoitaa yrittäjän puolesta myös yrittäjän eläkevakuutuksen. Palvelu tilittää ennakkoverot ja arvonlisäverot Verohallinnolle automaattisesti käyttäjän puolesta. Loput rahat siirretään käyttäjälle.

Alle 10 000 euroa vuodessa laskuttava yrittäjä ei ole arvonlisäverovelvollinen, mutta voi hakeutua vapaaehtoisesti arvonlisäverovelvollisen rekisteriin. Tuolloinkin arvonlisäveron voi pitää laskutuksen jäädessä alle 10 000 euroon. 10 000 –  30 000 euroa vuodessa laskuttava yrittäjä on oikeutettu arvonlisäveron alarajahuojennukseen.

”OP Kevytyrittäjä tarjoaa parhaat hyödyt juuri alle 30 000 euroa vuodessa laskuttaville yrityksille. Palvelun avulla yrittäjä voi myös vähentää investoinnit verotuksessa”, Luoma kertoo

Jaa artikkeli

Lue myös

Tilaa uutiskirje