MetsäGroupin biotuotetehdas käynnistyi

Metsä Group tiedotti käynnistäneensä uuden sukupolven biotuotetehdaansa suunnitelman mukaisesti Äänekoskella tiistaina 15.8.2017 kello 6 aamulla. Uuden tehtaan sellutoimitukset asiakkaille alkavat vuoden 2017 syyskuun alussa. Biotuotetehtaan rakennusprojekti on edennyt suunnitellusti aikataulun ja 1,2 miljardin euron budjetin mukaisesti.

Metsä Group on ajanut Äänekosken vanha sellutehtaan alas ennen biotuotetehtaan käynnistämistä ja purkutoimet ovat käynnissä.

Biotuotetehdas saavuttaa nimellistuotannon noin vuoden kuluttua käynnistämisestä. Tehdas tuottaa 1,3 miljoonaa tonnia sellua vuodessa sekä muita biotuotteita kuten mäntyöljyä ja tärpättiä. Tuotekonseptia jo täydentäneitä uusia biotuotteita ovat kuoresta saatava tuotekaasu, tehtaan hajukaasuista valmistettu rikkihappo sekä lietteistä jalostettu biokaasu ja biopolttoainepelletit.

Metsä Groupin mukaan Äänekosken teollinen ekosysteemi kehittyy ja kasvaa biotuotetehtaan myötä ja tehdas toimii alustana uusien biotuotteiden valmistamiselle. Useita prosesseja ja tuotepolkuja tutkitaan aktiivisesti, keskeisiä uusien biotuotteiden kehityshankkeita ovat ligniinijalosteet, tekstiilikuidut ja biokomposiitti.

Jaa artikkeli

Lue myös

Ny arbetslivsprofessur vid Åbo Akademi

Åbo Akademi inrättar en ny arbetslivsprofessur vid Handelshögskolan. Professurens fokus kommer att ligga på hållbart entreprenörskap och kooperation inom små och medelstora företag och glesortsutveckling. Den affilierade professuren möjliggörs genom donationer som tillfallit universitetet genom den statliga motfinansieringskampanjen som avslutades i juni.

Tänä vuonna vietetään jo 100. Kansainvälistä osuustoimintapäivää

Perinteisesti heinäkuun ensimmäisenä lauantaina osuuskunnat eri puolilla maailmaa viettävät kansainvälistä osuustoimintapäivää (#CoopsDay). 2.heinäkuuta 2022 juhlitaan jo 100. kerran. Kymmenen vuotta sitten vietettiin YK:n kansainvälistä osuustoimintavuotta, joka toi esiin osuuskuntien ainutlaatuisen panoksen maailman kehittämiseen. Vuoden 2022 osuustoimintapäivän tunnuslause "Osuuskunnat rakentavat parempaa maailmaa" toistaa tutun kansainvälisen osuustoimintavuoden 2012 teeman.

Mari Kokko Osuustoimintakeskus Pellervon uudeksi toimitusjohtajaksi

Elinkeinoministeri Mika Lintilän erityisavustaja Mari Kokko on valittu Osuustoimintakeskus Pellervon ja Pellervo Median uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävissään syyskuun 1. päivä. Päätöksen toimitusjohtajanimityksestä teki Pellervon valtuuskunta kokouksessaan Helsingin Pasilassa tiistaina 28. kesäkuuta.