HOK-Elanto liittyi Pellervon taloustutkimus PTT:n jäseneksi

S-ryhmän suurin alueosuuskauppa HOK-Elanto on liittynyt Pellervon taloustutkimus PTT:n jäseneksi 1.1.2018 alkaen. Pääkaupunkiseudulla toimivan osuuskaupan jäsenyys hyväksyttiin PTT ry:n syyskokouksessa.

PTT:n toimitusjohtajan Iiro Jussilan mukaan jäsenyys tuo tutkimuslaitokselle mahdollisuuden tiivistää tutkimusyhteistyötä HOK-Elannon ja koko S-ryhmän kanssa useilla PTT:n strategisilla teema-alueilla, kuten asuminen, hyvinvointi ja ruoka.

”Erityisesti ruokaan liittyen PTT:n jäsenistönä on nyt käytännössä koko ruokaketju tuottajista kuluttajiin asti. Tämä tarjoaa erinomaiset lähtökohdat sellaisen tiedon tuottamiseen, josta on hyötyä koko ruokaketjun synnyttämän lisäarvon ja tehokkuuden edistämiseksi”, Jussila sanoo.

PTT:n hallituksen puheenjohtaja Juha Marttila sanoo, että HOK-Elannon jäsenyys vankistaa tutkimuslaitoksen asemaa ja resursseja.

”Jäsenpohjan vahvistaminen antaa PTT:lle entistäkin paremmat mahdollisuudet toimia soveltavan taloustieteellisen tutkimuksen edelläkävijänä ja kehittää toimintaansa”, Marttila toteaa.

HOK-Elannon suunnittelujohtaja Juha Ilvosen mukaan yhtiö haluaa olla tukemassa PTT:n arvokasta työtä.

”Samalla haluamme osallistua omalta osaltamme keskusteluun esimerkiksi ruokamarkkinoiden toiminnasta”, Ilvonen sanoo.

PTT:llä on HOK-Elannon liittymisen jälkeen 12 jäsentä. Jäsenlista on kokonaisuudessaan luettavissa PTT:n kotisivuilta www.ptt.fi/tietoa-pttsta.html

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.