Pro gradu -tutkielma osuuskunnan hallinnon tunnettuudesta

Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä Pro Gradussa Henriikka Oksiala tutki erään osuuskunnan hallintomallin ja sen hallintoneuvoston jäsenten oman hallinnollisen roolin tuntemista ja osaamista.

Tutkielman johtopäätöksissä esitetään, että tutkitun osuuskunnan hallintoneuvoston jäsenten hallinnon, oman roolin ja osuustoiminnan ideologian tuntemisessa on vaihtelua. Osa tuntee yritysmallin hyvin, kun osan tietämys on vähäisempää. Tutkimuksessa esitetään kehittävän toimena hallinnon jäsenten perehdyttämistä ja kouluttamista.

”Tutkimus on hyödyllinen sekä osuustoiminnan hallinnosta ja sen erityispiirteistä, että osuustoiminnan ideologiasta kiinnostuneille”, Oksiala kertoo gradunsa tiivistelmässä.

Gradu on julkaistu myös Pellervon digikirjastossa ja se on luettavissa tästä.

Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje