Osuustoimintamuodon sote edellytyksiä ja mahdollisuuksia selvittävän hankkeen väliraportti valmistui

Osuustoimintamalli sopii hyvin sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajayrityksille, mutta mallia koskevalle osaamiselle ja tiedolle on paljon lisätarvetta, kertoo Pellervon taloustutkimuksen, Nordic Healthcare groupin ja Idekoopin tutkimushankkeen väliraportti. Hankkeen väliraportti julkistettiin vastikään.

Väliraportissa nähdään lyhyellä aikavälillä suurin potentiaali osuustoiminnalle vanhojen asiakasomisteista osuustoimintayritysten toimialaliukumissa. Pidemmällä aikavälillä osuustoiminnan edellytysten parantaminen nähdään tärkeänä.

Hankkeen päätavoitteena on tuottaa uutta tietoa osuustoimintamuodosta ja yleishyödyllisistä toimijoista sote-palveluiden tuottajina nykyään ja tulevaisuuden sote-markkinoilla, pääpainona valinnanvapauden piiriin kaavaillut sote-keskuspalvelut sekä asiakasseteli- ja henkilökohtaisen budjetin palvelut.

Lisää aiheesta PTT:n kotisivuilta.

Koko väliraportti.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.