Jarmo Hankivaara Kodin Pellervon toimituspäälliköksi

Jarmo Hankivaara on aloittanut Kodin Pellervon toimituspäällikön tehtävässä 7. tammikuuta. Hankivaara työskentelee toimituspäällikkönä tammikuun 2021 loppuun asti Johanna Westersundin opintovapaan sijaisuuden ajan. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa Kodin Pellervon sisällön suunnittelu, kokoaminen ja yhteydenpito lehden laajaan avustajakuntaan.

”Olen pesunkestävä maalaispoika, jolla on juuria Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lehti on tuttu minulle jo nuoruusvuosilta, sillä äitini oli innokas raanujen tekijä. Itsellänikin on Pellervo-lehden ohjeilla tehty raanu kotona tänäkin päivänä. On ilo päästä mukaan tekemään perinteikästä lehteä”, Hankivaara kertoo.

”Meidän on hienoa lähteä uudelle vuosikymmenelle, kun Kodin Pellervo on hyvissä ja ammattimaisissa käsissä, kuten on ollut tähänkin asti”, sanoo Pellervo-Median vastaava päätoimittaja Anna Malk.

Hankivaara on aiemmin työskennellyt pitkään eri aikakauslehdissä, muun muassa Avussa, Meidän Mökissä ja Meidän talossa.                                                                              

Jaa artikkeli

Lue myös

Emme tiedä miten vastuullista osuustoiminta on

Osuuskunnista puhutaan arvopohjaisina yrityksinä, jotka tuottavat kestävää hyötyä jäsenilleen. Ne ovat merkittäviä alueellisen elinvoiman lisääjiä; työllistävät ja investoivat Suomeen. monet suuret osuuskunnat ovat vastuullisuudessa edelläkävijöitä ja brändivertailussa yritysten brändit menestyvät. Mutta mikä tästä liittyy osuustoiminnalliseen yritysmuotoon? Mitkä ovat niitä vain osuuskunnille ominaisia piirteitä, jotka erottavat ne muista yritysmuodoista? Onko sellaisia? Näistä teemoista keskusteltiin Pellervolla 13.syyskuuta osuustoimintayritysten vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaavien kanssa.