Osuustoiminnan identiteetin päivitystyö käynnistyi

ICA eli Maailman osuustoimintajärjestö on päättänyt aloittaa osuustoiminnan arvojen ja periaatteitten tarkastelun. Työtä ohjaamaan nimettiin 20 hengen asiantuntijakomitea, jonka jäsenistä suomalaisia on peräti kaksi: Johtamisen professori Anu Puusa Itä-Suomen yliopistosta ja Helsingin yliopistosta äskettäin eläköitynyt oikeustieteen dosentti Hagen Henry. 

Kansainvälisessä osuustoimintaliikkeessä on yhteistä arvopohjaa rakennettu koko liikkeen historian ajan. Sen lähtöpisteenä pidetään niin kutsuttujen Rochdalen pioneerien ajatuksia vuodelta 1844, jolloin tämä joukko perusti maailman ensimmäisen osuuskaupan Englannin Lancashireen.

Viimeksi arvokeskustelu päivitettiin ICA:n 100-vuotisjuhlakongressissa ja yleiskokouksessa Manchesterissä vuonna 1995. Tuolloin hyväksyttiin osuustoiminnan identiteettiä koskeva kannanotto, jota edelsi maailmanlaajuinen valmisteluprosessi. Osuustoiminnan arvoiksi naulattiin omatoimisuus, omavastuisuus, demokratia, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus. Lisäksi kannanotossa puhutaan eettisistä arvoista, joiksi määriteltiin tuolloin rehellisyys, avoimuus, yhteiskunnallinen vastuu ja muista ihmisistä välittäminen.

Tällä viikolla urakkansa käynnistäneen ryhmän tehtävänä on suunnitella kattava, osallistava, demokraattinen prosessi jatkamaan joulukuussa Soulissa pidetyssä maailmankongressissa aloitettua pohdintaa osuuskuntien identiteetistä. Työ tulee olemaan haastavaa, mutta sitäkin tärkeämpää.

Edellisen päivitystyön yhteydessä esiin nousi muun muassa seuraavia aihepiirejä, joita toivottiin mukaan: työntekijöiden kohtelu, vastuu ympäristöstä, osuustoimintakoulutus. Viime vuosina on puhuttu myös monimuotoisuudesta, yhdenvertaisuudesta ja inkluusiosta eli erityisryhmien mukaan ottamisesta.

Valmista luvassa syksyllä 2023

Päivitystyötä ohjaavaan ryhmään on kutsuttu mukaan sekä ICA:n hallituksen jäseniä että tutkijoita ja osuustoiminnan erityisasiantuntijoita eri puolilta maailmaa.

”Koen, että työssämme yhtä tärkeätä on eri tahojen kuuleminen, kuin itse lopputulema. Edessä ovat mielenkiintoiset kaksi vuotta,” kommentoi Anu Puusa tulevaa urakkaa.

”Keskeiseksi olemme nostaneet sen, että mahdollisuus osallistua kuulemiseen ulotetaan henkilöihin, jotka toimivat erilaisissa tehtävissä kaikenlaisissa osuuskunnissa liikkeen kaikilla tasoilla, kaikilla talouden aloilla ja kaikkialla maailmassa”, hän jatkaa.

Mikäli päädytään siihen, että osuuskunnan identiteettiä koskevaa lausumaa tulee muuttaa, ryhmä koostaa muutostarpeet ja esittelee ne ICA:n hallitukselle.

Komitean jäsenet olivat yksimielisiä siitä, ettei työtä pidä lähteä tekemään liian kireällä aikataululla. Kuultavaa ja läpikäytävää on paljon. Siksi määränpää on asetettu vasta syksyyn 2023. Ensimmäinen yhteenveto tullaan kuitenkin kuulemaan jo kesäkuussa 2022.

Anu Puusa on Osuustoimintakeskus Pellervon ja Cooperatives Europen hallituksien jäsen, Hagen Henry puolestaan johti monta vuotta osuustoimintatutkijoiden verkostoa Suomessa.

Osuustoiminnan arvot:

  • Omatoimisuus
  • Omavastuisuus
  • Oikeudenmukaisuus
  • Tasa-arvo
  • Solidaarisuus

Eettiset arvot:

  • Rehellisyys
  • Avoimuus
  • Yhteiskunnallinen vastuu
  • Muista ihmisistä välittäminen

Osuustoiminnan periaatteet:

  1. Vapaaehtoinen ja avoin jäsenyys
  2. Demokraattinen jäsenhallinto
  3. Jäsenten taloudellinen osallistuminen
  4. Itsenäisyys ja riippumattomuus
  5. Koulutus, oppiminen ja viestintä
  6. Osuuskuntien keskinäinen yhteistyö
  7. Vastuu toimintaympäristöstä
Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

Pellervo hakee korkeakouluharjoittelijaa

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo etsii korkeakouluharjoittelijaa määräaikaiseen työsuhteeseen sopimuksen mukaan alkaen maalis-toukokuussa 2024. Harjoittelun kokoaikainen kesto on 2-3 kuukautta, mutta työtunnit voi jakaa haluamallaan tavalla 20-37,5 viikkotunniksi. Harjoittelijan tehtävänä on selvittää lukioissa, ammattioppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa toimivien oppilaitos- ja opiskelijaosuuskuntien nykytilaa ja kehittämistarpeita.