Vuonna 1925 Gottlieb Duttweiler niminen liikemies tutki Zurichin tilastokeskuksen avustuksella ruoan hintoja ja huomasi että Sveitsissä ruoka oli kalliimpaa kuin missään muussa Euroopan maassa. Korjatakseen tilanteen hän päätyi suoraviivaiseen ratkaisuun perustamalla Migros nimisen yrityksen joka osti ruokaa tukkukauppahinnoilla ja myi sitä eteenpäin kuluttajille mahdollisimman pienellä katteella tarkoitusta varten rakennetuista myyntirekoista.
Kilpailijat yrittivät estää Migrosin menestystä, mm. painostamalla ruoantuottajia lopettamaan toimitussopimuksia ja pahoinpitelemällä myyntirekkojen kuskeja. Tästä huolimatta (tai ehkä osin tämän takia) Migros kasvoi nopeasti ja Duttweileristä muodostui kansansankari. Tämä ilmeni esimerkiksi vuoden 1935 vaaleissa, jota varten hän oli perustanut oman puolueensa ja sai niin suuren henkilökohtaisen äänisaaliin että maassa säädettiin laki joka esti jatkossa samanaikaisen ehdokkuuden monessa eri vaalipiirissä.
Kuusi vuotta vaalien jälkeen jo valmiiksi ainutlaatuisen uran rakentanut Duttweiler teki hyvin poikkeuksellisen päätöksen: hän päätti myydä Migrosin asiakkaille muuttamalla sen kuluttajaosuuskunnaksi. Päätös oli poikkeuksellinen toisaalta siksi että omistusmuodon muuttaminen tällä tavoin oli ennenkuulumatonta, toisaalta taas siksi että se osoittautui harvinaisen valtavaksi menestystarinaksi. Migrosista on nimittäin sittemmin kasvanut Sveitsin suurin yksityinen työllistäjä ja aikuiskoulutuksen järjestäjä. Osuuskunta hallinnoi mm. sekä maan suurinta ruokakauppa- ja kuntosaliketjua.
Migrosin tarina on poikkeuksellinen mutta ei täysin ainutlaatuinen. Esimerkiksi maailman toisiksi suurimman varainhoitoyhtiö Vanguardin tarina sai alkunsa kun perustaja Jack Bogle muutti johtamansa sijoitusyhtiön asiakkaiden omistamaksi keskinäiseksi yhtiöksi. Pian muutoksen jälkeen yhtiö mullisti rahoitusalan tuomalla markkinoilla maailman ensimmäiset indeksirahastot, joista on sittemmin muodostunut suosituin tapa sijoittaa pörssiyhtiöihin. Vanguardin hallinnoiman omaisuuden arvo on ylittänyt 7 biljoonaan dollarin rajapyykin ja se on yksi suurimmista omistajista käytännössä kaikissa maailman pörssiyhtiöissä. Se on myös toimialansa ainoa merkittävä keskinäinen yhtiö.
Kolmas exit väylä
Vanguard ja Migros tuskin jäävät historiaan kahtena viimeisenä esimerkkinä yrityksistä joiden valtava menestys on tapahtunut asiakasomisteiseksi muuttumisen myötä. Voikin olla että ilmiö yleistyy. Ajatuksen ympärille onkin muodostunut muutama vuosi sitten käynnistynyt “yhteisöexit” (exit to community) liike joka pyrkii tekemään tämänkaltaisista omistajanvaihdoksista suositumpia, etenkin teknologiayhtiöiden perustajien parissa.
Perinteisesti teknologiayhtiöiden kehitys noudattaa kaavaa jossa alkuvaiheen jälkeen perustajat tekevät ns. “exitin” joko myymällä yrityksen isommalle toimijalle (usein teknologiajätille joka pyrkii kukistamaan kilpailijan ostamalla sen) tai listautumalla pörssiin. Yhteisöexit voisi tarjota kolmannen vaihtoehdon jossa yhtiö myydään sen käyttäjille: esimerkiksi nettikauppa muutetaan asiakkaiden omistamaksi, työnvälitysalusta työntekijöiden omistamaksi, verkkojulkaisu tilaajien tai/ja kirjoittajien omistamaksi, jne.
Tämä voisi olla sopiva ratkaisu perustajille jotka ovat kiintyneet luomaansa käyttäjäyhteisöön ja huolestuneet siitä miten yhteisöä aiotaan kohdella jos omistajuus siirretään omistajille joiden ainoa tavoite on puristaa siitä mahdollisimman paljon taloudellista hyötyä itselleen. Ei olekaan harvinaista että teknologiayhtiön perustajat kokevat että uudet omistajat ovat pettäneet mission joka alunperin inspiroi perustajia aloittamaan yrityksen.
Käyttäjäomisteisuus voi luoda yhteisöllisyyttä ja mahdollistaa luovuutta
Näin tapahtui esimerkiksi Paul Allenille (ei tule sekoittaa samannimiseen Microsoftin entiseen toimitusjohtajaan), maailman suosituimman sukututkimussivuston Ancestry.comin perustajalle. Hän myi sivuston vähitellen isoille sijoitusyhtiöille joiden moniin päätöksiin Allen on sittemmin pettynyt. Uudet omistajat esimerkiksi lakkauttivat sivuston sosiaalisen median alustan MyFamily.comin, jonka avulla miljoonat käyttäjät olivat jakaneet perhemuistojaan ja muuta tietoa sukulaistensa kanssa yli vuosikymmenen ajan. Yhteisön tunnearvo käyttäjille oli usein mittaamaton, mutta sen taloudellinen hyöty osakkeenomistajille oli mitätön. Tämänkaltaiset ratkaisut ovat saaneet Allenin kyseenalaistamaan monia talousjärjestelmän vallitsevia käytäntöjä: hän on mm. kutsunut osakeyhtiöitä “eniten eriarvoisuutta nykyaikana kasvattaneeksi keksinnöksi” sekä ryhtynyt puoltamaan vaihtoehtoisia omistusmuotoja. Hän nimeää yhdeksi lupaavaksi vaihtoehtoiseksi malliksi Iso-Britannian John Lewis kauppaketjun omaperäisen omistusmuodon, joka syntyi kun yhtiön perustajan poika siirsi ketjun enemmistö omistuksen säätiölle joka on sen 80,000 työntekijän demokraattisessa hallinnassa.
Käyttäjäomistajuus voisi olla suoraviivainen ratkaisu keskeiseen ongelmaan digitaalisessa taloudessa: käyttäjien ja omistajien välisiin intressi ristiriitoihin. Se voisi samalla mahdollistaa suuremman luovuuden kun alusta kehittää uusia ominaisuuksia, sillä uusien innovaatioiden ei tarvitse rajoittua vain niihin jotka maksimoivat osakkeenomistajien voitot. Kuvitellaan esimerkiksi että Facebook kehittäisi uuden ominaisuuden joka auttaisi käyttäjiä organisoimaan urheilutapahtumia. Mikäli ominaisuus saisi ihmiset viettämään enemmän aikaa urheilun parissa ja vähemmän Facebookin äärellä, se voisi olla käyttäjien intressien mukaista mutta vastoin osakkeenomistajien intressejä, sillä käyttäjille ei voitaisi näyttää yhtä paljon mainoksia. Mikäli Facebook olisi käyttäjien omistama ja hallinnoima, se purkaisi tämänkaltaiset intressiristiriidat ja mahdollistaisi tämänkaltaisten ominaisuuksien kehittämisen. Käyttäjien omistamat ja hallinnoivat alustat saattavat kuulostaa radikaalilta ajatukselta mutta ne eivät ole vain ajatusleikki joka käytännössä rajoittuisi pieniin kokeiluihin: esimerkiksi Wikipedian omistaa voittoa tavoittelematon säätiö jonka hallituspaikoista suurin osa on käyttäjien keskuudestaan demokraattisesti äänestämiä. Saksassa maan kolmanneksi suurin IT-alan yritys on 40,000 kirjanpitäjän ja juristin omistama Datev osuuskunta jonka ohjelmistoja käytetään kuukausittain hoitamaan yli kymmenen miljoonan henkilön palkanlaskua.
Yhteisöexit voi auttaa osuuskuntien syntymistä uusille toimialoille
Sen lisäksi että yhteisöexit voisi olla ratkaisu moniin teknologiayhtiöiden ongelmiin jotka kumpuavat niiden perinteisesti osakeyhtiömuotoisesta omistusmallista, se voisi myös ratkaista haasteita jotka liittyvät osuuskuntamuotoisten yhtiöiden perustamiseen toimialoille joilla ne ovat perinteisesti olleet harvinaisia. Osuuskuntien voi olla vaikeampi tarjota yhtä hyviä kannustimia perustajille kuin osakeyhtiöiden. Koska voitot jaetaan sen mukaan paljonko jäsenet ovat kuluttaneet tai tuottaneet osuuskunnan tuotteita tai palveluja ja äänivalta jaetaan tasaisesti kaikkien jäsenien kesken, voi olla vaikea palkita perustajia heidän alkuvaiheen riskinoton, ideoinnin ja vaivannäön perusteella. On toki erilaisia (usein liian vähän hyödynnettyjä) keinoja joilla näihin haasteisiin voidaan vastata: perustajille voidaan esimerkiksi antaa lisäosuuksia.
Yhteisöexit on yksi ratkaisuvaihtoehto: alkuvaiheessa yhtiö on perustajien omistuksessa ja ohjauksessa luodakseen käyttäjäyhteisön joka on tarpeeksi elinvoimainen jotta se voi ostaa yhtiön hinnalla jonka molemmat osapuolet kokevat reiluksi korvaukseksi perustajille heidän riskinotostaan ja vaivannäöstään. On monia tapoja joilla tämänkaltainen omistajanvaihdos voidaan järjestää Suomen nykyisen lainsäädännön puitteissa: esimerkiksi maamme 11. suurin yritys Ilmarinen muuttui vuonna 1998 osakeyhtiöstä asiakkaiden omistamaksi keskinäiseksi yhtiöksi ja on lukuisia pienempiä esimerkkejä yrityksistä jotka ovat työntekijöiden ovat ostaneet esimerkiksi perustajan eläköityessä. Viimeisinä vuosina yhä useampi yritys on myös kerännyt pääomaa joukkorahoituskampanjoilla, jotka voivat olla sopiva keino yhteisöexitille.
Suomesta käyttäjäomisteisen digitaalisen talouden suurvalta
Yhteisöexit on kuitenkin toistaiseksi lähes tuntematon käsite sen ympärille muodostuneen pienen marginaaliliikkeen ulkopuolella. On toistaiseksi epäselvää millä tavoin yhteisöexit voitaisiin toteuttaa maamme nykyisen lainsäädännön puitteissa, ja miten lainsäädäntöä voitaisiin muuttaa helpottamaan tämän tyyppisiä omistajanvaihdoksia. Voisikin olla rakentavaa tuoda yhteen esimerkiksi teknologiateollisuuden ja osuuskuntaliikkeen toimijoita pohtimaan keinoja jolla teknologiayhtiöiden perustajien työkalupakkia voitaisiin laajentaa tarjoamalla heille yhteisöexitiä yhtenä vaihtoehtona.
Suomi voisi olla erityisen otollinen maaperä yhteisöexiteille. Olemme monilla mittareilla sekä maailman osuustoiminnallisin talous ja useissa vertailussa IT osaamisemme on huipputasoa: suomalaiset start-upit esimerkiksi keräsivät eniten pääomasijoituksia asukasta kohti Euroopassa. Suomesta voisikin muodostua käyttäjäomisteisen digitaalisen talouden suurvalta. Voisimme olla johtavassa roolissa edesauttamassa digitaalisen talouden murrosta jossa käyttäjiä ei kohdeltaisi hyödykkeinä joista pyritään puristamaan mahdollisimman paljon arvoa kasvottomille omistajille vaan toimijoina joille kuuluu päätösvaltaa ja omistusta heidän avullaan tapahtuvassa arvonluonnissa.
Leo Sammallahti
Kirjoittaja on osuuskuntaorganisoija, joka on töissä teknologia-alan työosuuskunnassa ja ollut mukana perustamassa muutamia alustaosuuskuntia.
